Hän painoi hatun syvemmälle päähän ja kääntyi miehuullisesti kaupunkia kohden — yhtä kiireisillä askelilla kuin hän aamulla oli lähtenyt sieltä.
Kaduilla oli jo pimeä. Joistakuista kansliahuoneen akkunoista näkyi himmeää valoa. Siellä siis vielä työtä tehtiin.
Vasta seuraavana aamuna oli poliisimestari luvannut antaa tietoja kadonneista asiapapereista: hän oli juuri tuona hetkenä ministerin luona ja kulki hänen rinnallaan edestakaisin huonehessa, kertoen mitä hän jo asiassa oli tehnyt, ja selittäen, että epäluulo jo oli kääntynyt tiettyä henkilöä kohden; samassa teki hän sivumennen pieniä kysymyksiä paperien sisällyksestä, vahtimestarista ja kirjurista, saadaksensa selville, mihin hänen oli nyt ryhtyminen.
"Henning on varas", sanoi hän päättävästi; "hän on kadonnut kodistaan; aamusta saakka ei häntä siellä ole nähty. Hän on velkaantunut, häviöön mennyt mies; — kaikki riippuu siitä, että saamme tietää, mitä hyötyä hänellä on noiden kadonneiden paperien varastamisesta. Mutta sen ymmärtää teidän ylhäisyytenne yhtä hyvin kuin minä."
"Tietysti", vastasi ministeri yksitoikkoisesti.
Poliisimestari odotti. "Nyt ollaan kun ollaankin perillä", ajatteli hän; "nyt saan vihdoinkin tietää, mitä nuo kadonneet paperit sisälsivät." Mutta hän ei sitä saanut; ministeri jatkoi yhä kulkuaan edestakaisin, sanaakaan lausumatta.
"Voisiko teidän ylhäisyytenne ilmaista minulle, mitä nuo kadonneet paperit sisälsivät?" kysyi äkkiä poliisimestari.
Ministeri kohotti päätään ja hymyili. Hän oli jo kauan sitten huomannut, mitä toinen ajoi takaa. Nyt oli yllätys tekevä asian selväksi.
"Ne sisälsivät minun muistiinpanojani erään asian johdosta, joka tulee esitettäväksi hänen majesteetilleen ministerien istunnoissa tulevana torstaina; on, näette, tehty uusi suunnitelma Länsi-Intian saarien myymisestä j.n.e."
"Mutta sehän ei voi ollenkaan hyödyttää ulkopuolella seisovaa."