"No, puhukaa toki", sanoi poliisimestari kiivaasti ja kylmästi.
Henning kääntyi ja katsoi häneen kummastuneena. "Minä tahtoisin puhua herra ministerin kanssa", sanoi hän.
"Mutta kun hän suvaitsee käskeä, että te puhutte minun läsnäollessani, niin sanokaa, mitä teillä on sanottavana."
"Teidän läsnäollessa ei minulla ole mitään sanottavaa, ei mitään; mieluummin lähden ja tulen takaisin toiste. Pyydän vain anteeksi, että olen valinnut sopimattoman ajan."
Poliisimestari katsahti ministeriin ja oli juuri ryhtymäisillänsä valtaansa käyttämään, kun ministeri sanoi:
"Olkaa niin hyvä — odottakaa vähän aikaa tuolla sisähuoneessa, herra konferenssineuvos", ja sitten lisäsi hän kuiskaten: "hän pelkää teitä."
Samaa mieltä oli poliisimestarikin. Niissä piireissä, missä hän liikkui, oli aivan tavallista, että ihmiset häntä pelkäsivät. Hän poistui viereiseen huoneeseen, ja ministeri oli niin kohtelias, että sulki oven hänen jälkeensä. —
"Mitä tahdotte? Miksi häiritsette minua näin tavattomalla ajalla?" kysyi hän sitten kääntyen kirjuriin.
"Älkää ottako pahaksi, teidän ylhäisyytenne. Minä tulen tuon kirjoituksen johdosta, jonka annoitte minulle aamulla, kun ajoitte minut pois." Hän vaikeni, hapuili taskuansa ja veti siitä viimein esiin paperiarkin.
"Miksette ole käyneet toimituspäällikön luona, kuten käskin?" huudahti ministeri. "Hän olisi antanut teille rahamääräyksen tuon paperin nojalla… Sanokaa pian ja suoraan, mitä tämä kaikki tietää?"