"Minä en voinut antaa kirjoitustanne toimituspäällikölle", vastasi Henning ja hänen perin rehelliset silmänsä olivat kiinnitetyt ministeriin. "Minä en voinut jättää sitä kenellekään, sillä kaikeksi onneksi huomasin ajoissa, mitä siinä on. Olkaa hyvä, heittäkää silmäily siihen — siinä on suunnitelma Länsi-Intiassa olevien saarien myymiseen — teidän omalla käsialallanne, ja tässä, paperin toisella puolella", lisäsi hän hiukan epävarmalla äänellä, "tässä on luonnos eli konsehti kirjeeseen, joka varmaan ei koske ketään toimituskunnassa."
Ministeri otti paperiarkin Henningin kädestä ja luki:
"Arvoisa rouva!
En ole vielä onnistunut saamaan eläkeasiaanne päätökseen valtiopäivillä, mutta te tunnette minun ja tiedätte, millä tavalla minun on tapa täyttää lupauksiani. Kun asia on ratkaistu, on minulla kunnia se teille ilmoittaa — tän'iltana kello 8."
Eihän siinä ollut mitään merkillistä tuossa kirjeessä, mutta kumminkin punastui ministeri ja huudahti, astuen kiivaasti ihan kirjurin eteen.
"Mistä olette saaneet tämän paperin? Olette varastanut sen pöydältäni."
"Minä varastanut!" huudahti Henning ja hymyili, ikäänkuin pilana pitäen ministerin syytöksen. "Ei! Jos vain teidän ylhäisyytenne kääntää neljännen sivun näkyviin, niin on siinä kirjoitus, jonka aamulla annoitte minulle."
"Kuinka se on mahdollista!?" Ministeri oli aivan ymmällään.
"Siinä ei ole ollenkaan mitään kummaa, teidän ylhäisyytenne", selvitti Henning; "minä tulin tänne aamulla, ennenkuin vastaanottotuntinne alkoi. Sillaikaa kun vahtimestari siisti ja puhdisti huonetta, satuin näkemään pöydällä nuo tärkeät muistiinpanot, ja jotteivät ne joutuisi semmoisten luettaviksi, joilla ei ole asian kanssa mitään tekemistä, käänsin minä paperin niin, että kirjoitettu puoli tuli pöytää vasten. En luullut teidän ylhäisyytenne huomaavan sitä, kun te sittemmin astuitte huoneeseen, enkä minäkään huomannut kirjettä, ennenkuin olin kaukana kansliasta."
"Te olette kunnon mies, Henning!" sanoi ministeri ja laski kätensä vanhan kirjurin olalle.