"Ettekä puhu sitä kellekään, ette ilmaise ainoallekaan elävälle olennolle?"
"Tiedäthän, että voit luottaa meihin."
"Tiedän, ja luotan… No, nyt saatte kuulla: Me kirjoitamme — uutta kokkikirjaa, ja se on kohta valmis."
"Uutta kokkikirjaa! Häpeä toki, Henning, tehdä pilkkaa meistä. Mitä sinä kokkikirjoja ymmärrät?"
"Mutta minä oikein vakuuttamalla vakuutan, että me kirjoitamme uutta kokkikirjaa — matamini Mangorin kokkikirjaa… parannettua painosta tietysti! Anna nyt minulle hattuni, kello on jo paljo. Muistakaa minua, kun olen poissa…" Hän suuteli vaimonsa harmaita hivuksia. "Kas, nyt paistaa aurinko huoneeseen; se merkitsee, että minulle tänään tulee olemaan onnea."
"Jos sinulle käy hyvin, isä, niin saanhan minä sen kokonaulan kokoladea, minkä olet minulle velkaa viimeiseltä syntymäpäivältäni?"
"Naulan kokoladea! Mitä ajattelet, lapsi! Kakun ehkä tuo isä sinulle, jos käy hyvin — se on toisinsanoen: jos käy oikein hyvin!"
"Niin, mutta oikein suuren kakun. Ei, kaksi: toisen minulle, toisen äidille. Älä suinkaan sitä unohda."
Henning nauroi ja lähti matkaan. Rouva siirsi kukkaruukun syrjään, avasi akkunan ja nyykähytti miehelleen, kuten hänellä oli tapana.
"Kokkikirjaa!" sanoi hän, kun Henning katosi näkyvistä. "Se ei ole mahdollista; mitä ymmärtää hän kyökkiasioita! Hän vain tekee pilaa meistä."