Olimme tottuneet syömään ainoastaan kahdesti päivässä, aamuisin ja iltaisin. Tämä sääntö ei ollut poikkeukseton. Vieraan tullessa tarjottiin tupakkaa ja ruokaa tahi molempia. Säännöllisesti kahdesti päivässä söivät miehet, etenkin nuoret; naiset ja lapset eivät olleet siinä asiassa yhtä tarkkoja. Siihen aikaan intiaanit tiesivät, että oikea miehuus, ruumiinvoima ja kestävyys riippuu kohtuullisuudesta syömisessä ja juomisessa sekä säännöllisistä harjoituksista. Nykyiset intiaanit näyttävät unohtaneen kaikki nämä elintavat.
Intiaanien sokerinkorjuu.
Nuoruuteni aikana alkoi sokerinkorjuu maaliskuun ensimäisten sateisten päivien saapuessa. Tätä työtä tekivät etupäässä vanhukset, naiset ja lapset, miehet sitävastoin läksivät pyydystämään varhaiskevään turkiseläimiä.
Tärkeimmät ja tarpeellisimmat astiat siinä työssä olivat valtavat rauta- tahi messinkikattilat. Nämä täytyi ostaa tahi lainata, kaikki muut kojeet valmistettiin omin neuvoin. Mahlan kokoamista varten koverrettiin vaahterasta kanootin muotoinen säiliö. Lisäksi tehtiin pieniä lehmus-astioita tai tuohisia.
Kun nämä alkuvalmistukset olivat suoritetut, mentiin vaahterametsän keskellä olevaan kaarnamajaan. Se oli täynnä lunta ja syksyisiä lehtiä, jonka vuoksi meidän täytyi ensin käyttämistä varten puhdistaa se. Aivan sen lähelle oli pystytetty teltta asuinsijaksi. Koko maa oli vielä vahvan lumen peitossa ja hanki niin kova, että se aivan hyvin kannatti. Tavallisesti mentiin ennen mahlan laskemista kaarnamajaan tekemään siellä valmistukset kaikessa rauhassa.
Isoäitini työskenteli näinä päivinä uutteraan kuin majava — tahi myskirotta, kuten intiaani sanoisi. Tämä pieni, uuttera eläin kokoaa usein suuret määrät syötäviä juuria talven varalle, mutta surullista kyllä, ryöstää tavallisesti joku intiaani sen putipuhtaaksi. — Milloin toivottiin hyvää satoa, tehtiin toinen, vieläpä kolmaskin kaukalo mahlan säilyttämistä varten. Myöhemmin metsästäjät käyttivät näitä kaukaloja kanootteina tahi soutuveneinä.
Viimeisen sokerinkorjuumme aikana Minnesotassa sattui ikävä yllätys. Isoäitini koversi juuri kirves kädessä kaikella uutteruudella kaukaloa. Hänen vieressään seisoi muuan nuorempi tätini. Kaikki me poikaset teroitimme innokkaasti nuolia isossa kaarnamajassa karkoittaaksemme oravat ja maarotat, joita aina ilmestyi suuret määrät sinne, missä oli makeaa mahlaa. Siihen aikaan minä nuoruuteni vuoksi sain tyytyä pelkkään katselijan tehtävään, mutta miten sydämeni pohjasta olinkaan kaikessa mukana. Sattuipa silloin joku vuolaisemaan lastun liedessä olevasta pitkästä halosta. Innostuksessaan ei kukaan kiinnittänyt huomiotaan tähän asiaan, vaikkakin varsin hyvin tiesimme, ettei veitsi kädessä saa tulla lähelle palavia halkoja.
Äkkiä kuului ulkoa kova parahdus, ja kaikki hyökkäsivät katsomaan. Oli sattunut tosiaankin vakava tapaus. Isoäitini kirves oli luiskahtanut ja osunut tätiini, joka seisoi hänen vieressään käsivarret ristissä rinnallaan, niin onnettomasti, että katkaisi häneltä kolme sormea. Hyökätessämme esille alkoi vanha vaimo, joka oli huomannut, miten olimme vuolleet lastun palavasta halosta, kovaäänisesti moittia meitä, uhkasipa antaa meille selkäänkin. Juttu tuntuu lukijoistani varmaankin kummalliselta, mutta sen selvittää helposti intiaanien taikausko, he kun uskoivat kohtalon näin rankaisseen tätiparkaa rikoksesta, jonka me muka olimme tehneet.
Isoäiti ei valmistanut ainoastaan kaukaloita, vaan myös kokosi suuren määrän polttoaineita pitääkseen tulen vireillä. Mahlan alkaessa juosta ei siihen ole enää aikaa. Äkkiä ilma lauhtui, lumi rupesi sulamaan. Minnesotan tuulet ja rankkasateet huuhtoivat sen pois. Nyt alkoi puiden koetteleminen. Naiset kulkivat levollisina puulta puulle ja iskivät jokaista puuta kirveellä nähdäkseen juokseeko niistä mahla. Puilla on, kuten ihmisilläkin, oma luonteensa, toiset ovat valmiit antamaan elämännesteensä, toiset säästävät sen. Jokaisen puun alle asetettiin nyt tuohinen ja kirveellä iskettyyn haavaan kova lastu. Hiljaa mehu tihkui haavasta pieneen säiliöön, ensin pisaroittain, sitten yhä nopeammin.
Tavallisesti sokeria korjataan ainoastaan vaahterasta. Kuitenkin intiaani käyttää myöskin toisien puiden mehuja. Koivusta ja saarnesta saatiin tummavärisempää, jonkin verran katkeran makuista sokeria, jota käytettiin lääkitsemiseen. Eräästä vaahteralajista saatiin kauniinvalkoista sokeria, jolla oli ainoastaan yksi vika — sitä ei saatu koskaan kylliksi.