Brannon tunsi, että häntä pidettiin silmällä. Mutta hän ei näyttänyt merkkiäkään hämmennyksestä tai epäluulosta. Tuomansa hevosen ohjat yhä käsivarrellaan, pyöräytti hän palturin, sytytti sen ja istuutui rauhallisesti polttelemaan.
"Se on se hevonen, jonka annoin sinulle lainaksi, Artwell", sanoi Lattimer. "Piru vieköön tuon miehen", nauroi hän, ihaillen julmalla tavallaan Brannonin pelotonta käytöstä. "Hänellä on lujat hermot."
"Pojat, pysykää piilossa. Minun täytyy näyttäytyä, muutoin hän tulee epäluuloiseksi", lisäsi hän.
Hän livahti ulos ovesta, juoksi ulkorakennuksen luo, kiersi sen ja juostuaan kumarassa tallin luona olevan vajan taitse tuli esiin sen toiselta puolelta. Hän vastasi Brannonin huutoon kiljaisemalla:
"Mikä hätänä?"
Brannon heilautti kättään tervehdykseksi ja käänsi hevosensa niin, että Lattimer oli hänen edessään tullessaan lähemmä ja hymyillessään teennäisen tervetuleman.
Brannonin hymyssä, vaikka se olikin yhtä epärehellinen, oli enemmän sisältöä ja viekkautta, sillä hän oli nähnyt vilahdukselta Lattimerin, kun tämä juoksi vajalta tallille.
"Olen tuonut sinulle hevosen, Lattimer", sanoi Brannon.
"Helvetti, sehän on Streak!" vastasi Lattimer. "Me kaipasimme sitä — ja satulaa." Hän vastasi Brannonin rauhalliseen katseeseen vakavasti. "Brannon", sanoi hän vihaisesti, "nuo varkaat alkavat tulla liian rohkeiksi kun vievät hevosen suoraan ihmisten tallista!"
"Sellaisia ne ovat, Lattimer. Milloin hevonen katosi?"