Josephine hätkähti ja aikoi kääntyä ääntä kohti.

"Älkää kääntykö", sanoi ääni, "hän huomaisi sen. Olen hänen alaisensa päällysmies. Te olette oikeassa, hänen täytyy laskea Artwell vapaaksi. Hän on syytön. Hänellä oli myyntilupa hevoselle, mutta hän oli pudottanut sen. Jos luulette, että voisimme saada Artwellin junaan, niin voisin ehkä katkaista hänen siteensä."

Josephine käänsi päätään ja katsoi miestä silmiin. Hän oli sama, joka oli pysytellyt erillään muista lehmäpaimenista ja oli seisonut selin matkustajiin, muitten tovereittensa ollessa heidän katseensa esineinä. Kahdesti oli Josephine, yhdyttyään joukkoon, nähnyt hänet sivulta ja huomannut hänen huulensa ivan hymyssä.

Hänen ivansa ei siis ollut koskenut häntä, vaan mustatukkaista miestä.

Omatekoinen "alipäällysmies" oli tumma, kaunis mies. Hänen mustat silmänsä olivat kenties hieman liian lähentelevän ystävälliset, edellyttäessään Josephineä hyvinkin valmiiksi liittoutumaan yhteiseen yritykseen vangin vapauttamiseksi. Hänen käytöksensä oli myös hieman liiaksi suosiotatavoitteleva ja ääni liioitellun pehmeä. Siitä huolimatta suostui Josephine heti hänen odottamattomaan ehdotukseensa.

"Jos voitte saada hänet junaan, niin pidän hänestä sitten huolen."

Hänet valtasi kostonhimoinen voiton tunne. Hän vetäytyi taaksepäin joukosta, ruskeatakkisen miehen jatkaessa puhettaan.

Muutamat matkustajista katsahtivat häneen hänen peräytyessään, sangen moni osaaottavasti, ikäänkuin auttaakseen häntä kantamaan tappionsa helpommin, toiset taas pilkallisesti nauraen. Mutta melkein heti kohdistivat he taas huomionsa ruskeatakkisen mieheen.

Ilmeisesti ei lehmäpaimenten johtaja huomannut Josephinen poistumista. Hän puhui yhä ruskeatakkisen miehen kanssa ja neljä muuta lehmäpaimenta, jotka olivat sekaantuneet katsojien joukkoon kuuntelivat ja irvistelivät heikentymättömällä mielenkiinnolla.

Josephine käveli hitaasti junan viimeisen vaunun luo. Noustuaan alimmalle astimelle, täytyi hänen kurottautua sivulle nähdäkseen paimenryhmän ja matkustajat, sillä he seisoivat sen vaunun etuosan kohdalla, joka oli hänen vaununsa edessä. Viimeisen vaunun ja osan edellisistäkin täytyi kulkea ryhmän sivu junan lähtiessä länteen.