Josephine näki alipäällysmiehen astuskelevan näköjään välinpitämättömänä vankia kohti. Hän huomasi, että mies puhutteli vankia ikäänkuin sivumennen ja kun hän näki veitsen välähtävän, tunsi hän, että vangin kädet olivat vapaat.
Ulkonaisesti ei Josephinestä vähääkään näkynyt, että hän oli yhtynyt salaliittoon pelastaakseen lähimmäisensä hengen. Hänen huulensa olivat hieman yhteen puristetut ja hänen poskensa tavallista kalpeammat ja hänen kätensä vapisivat hiukan pitäessään kiinni vaunusillan rautakaiteesta.
Hän huokasi syvään. Samassa kuului pitkä vihellys, jota seurasi terävää pihinää, ja hän tiesi että ne olivat ensi oireet junan liikkeellelähtöön. Hän ei ollut kuullut mikä oli ollut syynä junan pysähtymiseen, mutta vasaran paukkeesta päättäen oli hän otaksunut pienemmän vaurion tapahtuneen. Olkoonpa syy mikä hyvänsä, nyt oli juna valmis jatkamaan matkaansa.
Hän näki joukon hajaantuvan. Matkustajat kiiruhtivat vasemmalle ja oikealle, kukin vaunulleen junan kärsimättömien vihellysten pakottamina. Hän kuuli junailijan äänen, kun tämä kehoitti matkustajia kiiruhtamaan. Muutamat heistä juoksivat hänen ohitseen viimeiseen vaunuun, mutta hän jäi seisomaan rapulle, päättäen vakaasti pysyä paikallaan.
Toiset matkustajista näyttivät tuntevan hänet ja hymyilivät hänelle ihailevasti. Useimmat naispuoliset matkustajat eivät olleet niin armeliaita.
Mutta Josephine oli liian kiihdyksissä huomatakseen ihmisten kasvonilmeitä. Hän veti helpotuksen huokauksen, kun he kaikki olivat päässeet hänen ohitseen, sillä hän saattoi nähdä, että lehmäpaimenet eivät olleet huomanneet vangin vapauttamista eikä myöskään sitä, että tämä valmistautui juoksemaan junaan. Alipäällysmies seisoi lähellä paimenten johtajaa.
Lehmäpaimenet seisoivat Josephineen päin katsellen junan menoa. Nuo neljä rohkeakasvoista miestä juttelivat ja nauroivat keskenään. Heidän johtajansa oli taas asettunut kivelleen ja katsoi miettiväisenä maahan.
Taas vihelsi veturi, tuntui nytkähtelyä ja puskemista ja juna oli liikkeessä.
Josephine veti pahaa aavistaen pitkän värisevän henkäyksen. Käyttäisikö vanki tilaisuutta hyväkseen? Ampuisivatko lehmäpaimenet?
Vastaus tuli melkein silmänräpäyksessä. Juna oli juuri menossa paimenryhmän ohi, kun hän näki vangin ryntäävän eteenpäin, livahtavan paimenten ohi ja hyppäävän hänen luokseen.