"Nuo jäljet osoittavat, että joku on maannut oljilla ja että makaaja on ollut vaikeasti haavoittunut", virkkoi Meeder. "Tähän saakka on kaikki hyvin ja lähdemme nyt Lattimerin talolle. Sinä lähdet mukaan, Brannon", lisäsi hän merkitsevästi.
Herättämättä nukkuvaa Murrayta ja mainitsemattakaan että hän oli talossa, satuloi Brannon mustansa, nousi satulaan ja lähti ratsastamaan Starin miesten seuratessa kintereillä.
Meeder ratsasti aivan hänen takanaan puhumatta sanaakaan. Hänen takanaan ratsastavat miehet mutisivat sanan silloin toisen tällöin, mutta suurin osa matkasta kului vain kavion kapseessa ja satulanahkojen natinassa.
Aamu oli vielä aikainen, kun ratsastajat saapuivat Lazy L:n karja-aitauksen portille. Samassa järjestyksessä kuin he olivat lähteneet, tulivat he myös Lattimerin karjatalolle.
Talosta ei kuulunut mitään vastausta Brannonin huutoihin eikä Meederin huhuiluihin. Vihdoin astui Meeder satulasta, viittasi Starin miehiä vartioimaan Brannonia ja meni kuistin kautta taloon.
Hetken perästä tuli hän taas ulos irvistellen pilkallisesti. Hän vetäisi kuusipiippuisensa esille, ojensi sen Brannonia kohden ja nauroi karkeasti.
"Näyttää siltä kuin Teräs olisi hieman leikitellyt kustannuksellamme", sanoi hän. "Ei siellä ole Artwellia eikä Miss Hamiltonia eikä myöskään isäntää kotona. Ei ainoatakaan sielua. Arvatenkin ovat he kaikki lähteneet Lattimerin häihin!"
Viideskolmatta luku.
Kolmikon lähdettyä matkaan, alkoi Artwell heti jäädä jälkeen. Oli ilmeistä, ettei hän ollut niin reipastunut kuin sekä Lattimer että Josephine olivat luulleet, sillä hän istui hevosen selässä pidellen satulan nupista kiinni ja horjahteli arveluttavasti. Mutta hän oli tuskassa päästä pois eikä valittanut kertaakaan, kun Josephine silloin tällöin ratsasti hänen luokseen ja puhutteli häntä. Lattimer ei näyttänyt välittävän hänestä mitään, ratsasti vain edellä puhumatta sanaakaan.
Josephineä alkoivat pahat aavistukset vaivata. Lähtiessään karjatalolta, oli hänestä näyttänyt vallan luonnolliselta myöntyä lähtemään Lattimerin ja Artwellin matkaan, mutta jouduttuaan hiljaiselle aavalle arolle, alkoi hän syvästi epäillä oliko ensinkään viisasta lähteä sellaiselle matkalle. Mitä kauemmaksi hän tuli karjatalolta, sitä enemmän hän epäili ja muutaman mailin kuljettuaan tuli hän hermostuneen pelokkaaksi.