Kuullessaan Brannonin nimen oli Josephine noussut pystyyn. Hän tunsi verensä liikehtivän rajusti ja hänen henkeään salpasi rajaton kiitollisuus.
"Brannon", kuuli hän itsensä sanovan äänellä, jota hän ei tuntenut, ja välittämättä Lattimerin huudoista ja Denverin karkeista kirouksista hän lähti juoksemaan harjannetta kohti, unehuttaen kaiken muun, paitsi sen, että Brannon oli tulossa, että pelastus oli lähellä.
Hän pääsi ainoastaan muutaman askeleen kun hän tunsi Lattimerin lujat kädet ympärillään. Hänen jalkansa nousivat maasta ja hän tunsi kuinka hänet kannettiin harjanteelta pois kohti sitä uomaa, jonka kautta Denver oli tullut.
Josephine koetti huutaa, mutta ääni tukehtui, kun Lattimer painoi hänen suunsa olkaansa vasten. Josephinesta tuntui kuin olisi kulunut vain silmänräpäys siitä hetkestä, kun hän lähti juoksemaan, siihen kun hänet asetettiin seisomaan toiseen päähän uomaa.
Denver oli siellä jo. Josephine näki hänen ratsastavan sinne, pois harjanteen näkyvistä, näki hänen taluttavan hevostaan alanteeseen ja kiertävän ohjakset erään kallionlohkareen ympäri. Sitten Denver veti rihlansa kotelosta satulavyössä, juoksi alanteen toiselle reunalle ja alkoi kiivetä ylöspäin. Hän pääsi huipulle, heittäytyi erään kiven taakse pitkälleen ja pisti pyssyn piipun kallion reunalla kasvavan pensaikon läpi.
Josephine oli nähnyt Lattimerin ja Denverin vaihtavan merkitsevän silmäyksen keskenään, kun Denver lähti kiipeemään rinnettä ylös ja hän käsitti, että he olivat sopineet jostakin menettelytavasta, joka ei luvannut hyvää Brannonille.
Hän katsoi Lattimeriin ja näki hänen huulillaan vastenmielisen, pirullisen hymyn. Josephine yhdisti hänen käytöksensä niihin uhkaaviin valmistuksiin, joita juuri puuhailtiin hänen silmiensä edessä.
"Mitä!" huudahti hän kauhistuneena, "ettehän vain aio ampua Brannonia!"
"Denver kaataa hänet samassa silmänräpäyksessä, kun hän tulee näkyviin harjanteen takaa", sanoi Lattimer.
Lattimer koetti vetää Josephineä lähemmä ja tuntiessaan, ettei hän vastustanut, yritti hän muuttaa otettaan. Silloin Josephine äkkiä väänsi ruumistaan ja rimpuilemalla ja kääntelemällä itseään sai kätensä Lattimerin rintaa vasten. Lattimerin toinen käsi menetti otteensa Josephinen epätoivoisen rynnistyksen vuoksi, hän koetti uudistaa sitä ja menetti hetkiseksi tasapainonsa. Josephinen lihakset, jotka toimivat yhdenmukaisesti hänen raivoisain ajatustensa kanssa, käyttivät heti tilaisuutta hyväkseen. Hän löi Lattimeriä nyrkeillään niin rajusti, että tämä putosi kömpelösti polviensa ja käsivarsiensa varaan.