Josephine näkikin, että Lattimerin huulet liikkuivat ja että hän tosin hämmästyneen näköisenä ja puoleksi epäillen nosti kätensä ikäänkuin vastaukseksi hänen viittailuunsa. Silloin Josephine tiesi, ettei Denver ampuisi.
Ja nyt hän rupesi pelkäämään, että Brannon alkaisi epäillä, jos hän viivyttelisi. Hän nykäsi sen vuoksi Brannonia kädestä ja sanoi hieman kiusoitellen:
"Tuletteko?"
Brannon ei vastannut. Käsitysten laskeutuivat he rinnettä alas ja pääsivät heinää kasvavalle läikälle. Josephinen jalat tuntuivat lyijynraskailta ja epävarmoilta. Kaikki tunto niistä oli kadonnut. Matka harjanteelta ruohokentälle näytti hänestä miltei saavuttamattomalta. Hänen hermonsa olivat äärimmilleen pingoitetut ja sydän sykki rajusti. Mutta hän ei irroittanut käsivarttaan Brannonista. Koko matkalla, epätasaisessa maastossa ja syvässä hiekassa, onnistui hänen pysytellä Brannonin ja Denverin pyssyn suun välissä. Ja kun hän ja Brannon vihdoin pysähtyivät kolmen jalan päähän Lattimerista hymyili hän ystävällisesti Lattimerille ja sanoi kuuluvasti:
"Lattimer, olen juuri kertonut Mr Brannonille, että aion lähteä kanssasi Panya Cacheen, tullakseni siellä vaimoksesi. Ben Whitman on kertonut Brannonille, että sinä veit minut väkisin mukanasi! Eikö se ole naurettavaa?"
Lattimer oli katsellut Brannonin ja Josephinen lähestymistä hämmästyksen ja epäluulon ilme kasvoillaan. Josephinen menettely oli aiheuttanut hänet otaksumaan, että Josephine jollakin ihmeellisellä tavalla oli järjestänyt rauhallisen kohtauksen hänen ja Brannonin kesken ja sen vuoksi oli hän kieltänyt Denveriä käyttämästä asettaan.
Se tuntui nyt Lattimerista selvältä ja nopeasti sovittautuen uuteen tilanteeseen hymyili hän kankean sydämellisesti, vaikka hymyssä samalla oli hyvä annos pilkallisuutta ja voitonriemua.
"Vai ei Whitman kuollutkaan?" sanoi hän katsoen Brannoniin.
"Ei", vastasi puhuteltu lyhyesti.
"Whitman ei olisi tullutkaan ammutuksi, ellei hän olisi sekaantunut meidän keskisiin asioihin", sanoi Josephine nopeasti, peljäten, että Lattimer ennättäisi sanoa jotakin, joka ei sopisi hänen kertomukseensa Brannonille. "Eikö ole kummallista, että Whitmanilla oli se käsitys, että sinä veit minut vastoin tahtoani, Lattimer?" Hän iski silmää Lattimerille.