"Sinä olet istunut liian paljon sisällä tänne tultuasi, Jo", sanoi hän, katsoen tutkivasti ystäväänsä. "Sinä olet katsellut tätä maata liian paljon akkunasta, mutta et kylliksi satulasta. Nyt sinä lähdet ratsastamaan kanssani."
"En ole eläessäni ratsastanut!" selitti Josephine.
"Sinun on sitten alettava nyt. Olen antanut erään miehistä satuloida Chesterfieldin sinua varten. Se on siivoluontoinen eläin. Se ei ole tehnyt pukin hyppyjä sen koommin kuin se pääsi Noakin arkista. Se pitää naisista ja eritotenkin Idästä tulleista. Se on pitävä sinusta tavallista enemmän, sillä se on pian huomaava sinussa samaa synnynnäistä lempeyttä, jota siinä itsessäänkin on. Tule pois, Jo!" houkutteli hän.
Josephine nousi hieman epävarmana, Bettyn raikkaan leikillisyyden taivuttamana. Hänelle ei jäänytkään tilaisuutta epäröimiseen, sillä niinpian kuin hän nousi jaloilleen, otti Betty häntä hartioista, pyöräytti hänet ympäri ja työnsi seurusteluhuoneen avonaisesta ovesta sisään.
"Pane huonoimmat vaatteet yllesi", nauroi Betty. "Nyt ei ratsastetakaan jokipuistossa, tiedä se, ja jos tapaamme jonkun, niin on se sattuma tai ihme. Joudu nyt vaan. Me ratsastamme Mrs Whitmanin luo. Sinne on ainoastaan kymmenen mailia. Mrs Whitman on toipilas."
"Minä luulin, ettei täällä olisi ketään muita — — —"
"Sinä luulit varmaankin, että me elämme yksinämme paratiisin laaksossa. Eipä niinkään. Täällähän on Ben Whitman, joka on kerrassaan filosoofi tavallaan, ja Satan Lattimer, suuri raakalainen, jonka nimi sopii hänelle kuin kinnas käteen, sekä puolen tusinaa muita sakilaisia, jotka ovat asettuneet tänne viime vuoden aikana. He — nimittäin sakilaiset, — asustavat alangon laidassa ja he eivät merkitse mitään paitsi silloin kun meiltä häviää karjaa."
"Satan Lattimer!" sanoi Josephine, pysähtyen oven luo ja katsoen tutkivasti Bettyä kasvoihin. "Nimi viittaa — —"
"Se kuvaa häntä täydellisesti", sanoi Betty, vetäen huuliaan tiukemmalle. "Hän on paholainen. Kaikki paha mitä tässä laaksossa tapahtuu, on suunniteltu hänen kattonsa, alla. Hän on kaunis, hirvittävän synkän kaunis. Hän on säälimätön, hymyilevä paholainen. Jos hän olisi elänyt parisataa vuotta aikaisemmin olisi hän varmasti ollut merirosvo. Mutta hän on mies, Jo, joka tuuma hänessä on miestä. Hän eroaa muista miehistä kokonaan, hänessä on hallitsijaa. Se on, hän hallitsee kaikkia muita miehiä, paitsi Ben Whitmania ja 'Teräs' Brannonia, isän karjatalon esimiestä. Hänen todellinen nimensä ei ole 'Teräs' vaan Neal. Häntä ovat ruvenneet kutsumaan 'Teräkseksi' koska hän muistuttaa sitä metallia siiloin kun jokin asettuu hänen tielleen. Muitakin miehiä tässä osassa maata on. Isäni ja karjatalouteen kuuluvat miehet sekä muita miehiä Willetissa päin.
"Kukaan niistä ei kuitenkaan ole mitään erikoista, paitsi ehkä isä, mutta hänkään ei ole enää niin nuori kuin hän kerran oli. Ben Whitman, Satan Lattimer ja Teräs Brannon ovat tämän puolen todelliset voimamiehet. Sinä olet tunteva sen heti kun heidät näet. Niissä on jotakin, Satan Lattimerissäkin, joka panee huomaamaan, että he ovat muista poikkeavia. Luulen, että se riippuu perinnöllisyydestä ja kasvatuksesta. Tuntee, että he ovat isänsä poikia, suorassa linjassa ilman mitään sivuhyppäyksiä tai haarautumisia. En tiedä tarkalleen mitä tarkoitankaan, mutta olen aina tuntenut kuin Whitman, Lattimer ja Brannon olisivat sellaisten isien poikia, jotka ovat pystyneet johonkin. Ajattelen että Whitmanin esi-isät ovat olleet metsästäjiä ja ansanlaatijoita, yksinäisyydessä eläneitä miehiä, jotka tottuivat ajattelemaan syvästi, rauhassa koko maailmalta.