Yhdestä seikasta pääsi hän kuitenkin heti selville, katsoessaan Brannonia, nimittäin siitä, ettei tämä aikonut tuntea häntä tai ettei hän ainakaan ilmaisisi tuttavuuttaan Bettylle.
Betty, joka tunsi Brannonin paremmin kuin tämä aavistikaan, oli huomannut muutoksen hänen olennossaan. Hän oli koko ajan pitänyt häntä silmällä ja hän oli heti käsittänyt sen, mikä Josephinestä näytti niin arvoitukselliselta. Hän tiesi että jokin huvitti Brannonia.
Hän kääntyi ja näki Josephinen, huomasi hänen kalpeutensa ja leukansa kulmikkuuden. Hän huomasi myös sotaisan ilmeen Josephinen silmissä.
Mutta hän salasi huomionsa hymyyn ja kumarrukseen.
"Jo", sanoi hän, "tahdon esittää sinut Mr Neal Brannonille, meidän karjatalomme esimiehelle."
"Minä tapasin Mr Brannonin muutama päivä sitten", sanoi Josephine varmalla äänellä. "Ja ellen erehdy, kertoi hän juuri siitä sinulle. Estin hirttämisaikeen, joka ei olisi ollut lainmukainen, ainakaan minun mielipiteeni mukaan."
"Jo! Ethän tarkoittane — — —."
"Aivan varmasti", keskeytti Josephine hänet töykeästi. "Minä olen se tyttö, joka puolustaa erästä aatetta — nimittäin aatetta ottaa sen mitä kukin haluaa." Hän katsoi suoraan Brannonia silmiin.
"Siunatkoon" huudahti Betty, "mitä ihmettä, en osannut ajatellakaan —
—" Hän vaikeni ja katsoi vuoroon Brannoniin ja vuoroon Josephineen.
Brannonin silmissä näki hän huumorin välähtävän, kun taas Josephinen silmissä näkyi raivon selvät merkit. Silmänräpäyksessä asettui hän vieraansa puolelle.