Hän viivytteli peräytymistään kunnes Denver oli astunut kaksi askelta häntä kohti, sillä hän oli ajatellut, että hänen kipeä jalkansa hidastuttaisi hänen liikkeitään, ja jos hän todella aikoi tehdä hänelle pahaa, olisi hänen helppo väistää häntä siksi, kunnes Chong ehtisi apuun.
Hän ei voinut uskoa, että kukaan mies uskaltaisi yrittää sitä, mikä selvästi paloi Denverin silmissä.
Josephine hätkähti nähdessään, että Denver käytti loukkaantunutta jalkaansa yhtä hyvin kuin toistakin. Tuo huomio selvisi hänelle hitaasti, sillä kun hän vihdoin peräytyi, ojensi Denver pitkän käsivartensa ja otti häntä lujasti oikeasta ranteesta kiinni, riuhtaisten hänet voimakkaasti luokseen.
Hetkisen oli hän liian huumaantunut voidakseen taistella vastaan ja hänen hämmästyksensä oli suurempi kuin hänen pelkonsa.
Denver naurahti.
"Te olette järkevä", sanoi hän. "Ei maksa vaivaa panna vastaan."
Ilmeisesti hän käsitti Josephinen passiivisuuden antautumiseksi vaikka tyttö päinvastoin oli hiljaa vain kootakseen voimiaan ja saadakseen ajatuksiinsa jotakin järjestystä sekä saadakseen takaisin hengityskykynsä, jonka hän näytti kokonaan menettäneen.
Sitten hän kiljahti ja syöksi äkkiä molemmat nyrkkinsä Denverin rintaa vasten ja työnsi hänet luotaan kaikin voiminsa.
Ihmeellistä — mutta hän tunsi itsensä vapaaksi.
Sillä Denverin lihakset olivat äkkiä tulleet veltoiksi. Josephine kuuli hänen vetävän hätäisen henkäyksen, näki hänen kasvonsa kalpenevan ja silmäinsä laajenevan, aivan kuin hän olisi nähnyt peloittavan aaveen.