Hän oli katsellut lehmäpaimenia kokonaisuutena. Nyt, kiivastuttuaan, alkoi hän tutkia heitä yksitellen, mutta niin pahansuovasti että se sulki häneltä kaiken mahdollisuuden edullisen vaikutuksen saamiseen heistä.
Neljää heistä selvästi ja kieltämättä harmitti ja vaivasi matkustajien toimeenpanema kysely. Viimemainitut osoittivat selvästi erikoista mielenkiintoa asiaan, seikka, joka tosin sanattomasti, merkitsi sitä, että lehmäpaimenet heidän mielestään olivat harvinaisuuksia; jotka he rinnastivat intiaanien, korkeitten vuorien, erämaitten, kalkkarokäärmeitten, sarviniekkojen kilpikonnien, skorpionien ja muitten seudulla tapaamiensa nähtävyyksien kanssa ja joita myöhemmin muistelivat ja vetivät esille merkillisinä erikoisuuksina.
Nuo neljä koettivat peittää harmistumistaan. He kohtelivat kokoontuneita matkustajia huonosti salatulla paheksunnalla ja pilkallisin hymyin, joka kuitenkin oli niin heikkoa, että suuttumus selvästi kuulsi sen alta.
Josephine arvasi pian, että nuo neljä saattoi jättää huomioonottamatta, huolimatta heidän rohkeasta ilmeestään, ahavoittuneista kasvoistaan ja heidän huomattavan suorasta katseestaan — ja heidän suurista pistooleistaan. Paitsi ympäristöä, joka oli toinen, olivat he vain samanlaisia nuoria miehiä, jotka palkkaa vastaan olivat lainanneet ruumiinsa toisen palvelukseen, kuin Idänkin miehet, kuten maataloudessa esimerkiksi rengit. He tekivät sen, mihin heidät käskettiin.
Josephine ei tarvinnut pitkää aikaa löytääkseen lehmäpaimenten joukosta johtavan sielun, miehen, jolla oli ne ominaisuudet, jotka itsestään nostavat hänet johtajan asemaan.
Hän istui litteällä kivellä vähän matkaa muista. Hän nojasi hieman eteenpäin, kyynärpäät polvia vasten ja kädet ristissä. Hän oli työntänyt suuren huopahattunsa takaraivolle ja tarkatessaan matkustajia hämmentymättömin, lujin katsein, kiilsi hänen silmistään hyväntahtoinen leikki, johon sekaantui hieman halveksumisen sekaista ilkamoimista.
Hän oli pitkä, saappaat jalassa ja pistooli vyöllä. Saappaat olivat pölyiset ja niitten pehmeät kärjet kuluneet. Housut, jotka verhosivat hänen pitkiä sääriään, olivat kuluneet ja kärventyneet. Hänen harmaassa villapaidassaan oli pitkät hihat ja ne olivat napitetut tiukasti ranteen ympäri. Kaulan seutu paidassa oli avara ja sitä korvasi sininen kaulahuivi.
Mutta se ei ollut miehen ulkonäkö, joka herätti Josephinen huomiota, vaikka hänen harmitellen täytyi myöntää, että hän oli kaunis.
Se oli jotakin muuta tuossa miehessä — jokin erikoinen turvallisuuden ja rauhallisuuden tunne, joka säteili hänestä ja joka kuului kokonaan hänen olentoonsa, aivan kuin hän olisi ollut tietoinen voimasta, käskyvallasta, jota hän saattoi osoittaa omaavansa silloin kuin halusi.
Sellainen oli Josephinen ensi vaikutelma hänestä. Ja se pysyi kunnes mies, katsellessaan matkustajia mies mieheltä, siristi silmiään hieman ja niistä loisti veitikkamainen vakavuus. Silloin Josephine oli vakuutettu siitä, että tuon voiman ja käskyvallan takana piili häijynilkinen pirullisuus.