Sotaa ei kuitenkaan syttynyt ja Callahan ja Brannon välttivät toisiaan niin paljon kuin mahdollista. Siitä huolimatta kunnioittivat he toisiaan niitten miehekkäitten, arvokkaitten ominaisuuksien vuoksi, joita he toisissaan näkivät.
Mutta tieto heidän erimielisyydestään levisi ulommaksi ja kuten aina, kulkupuheet ilkeämielisine lisäyksineen suurensivat heidän välillään vallitsevaa epäsopua.
Callahanin murha Triangle L:n kuistilla oli oleva vaikea tyydyttävästi selittää Starin talouteen kuuluville. Kaikille oli tunnettua, että Callahan oli Brannonin vihamies, joten ihmiset olisivat varmoja siitä, että Brannon oli syyllinen, selittipä hän asian miten päin hyvänsä. Ja Callahania oli ammuttu selkään!
Kun Brannon seisoi isommassa huoneessaan katsellen Callahanin ruumista, näki hän yhä Josephinen istuvana leposohvan reunalla toivottomana, kauhun valtaamana, kärsien sanomattomasti omantunnon tuskia, menettäneenä kaiken entisen tyynen itsehillintänsä, sielun voimat murtuneina, hänen korkeat aatteensa unohdettuina, hävinneinä — syyttäjinä.
Brannonin kasvot kalpenivat osanotosta.
"Nyt on helvetti tulessa!" puhui hän itsekseen. "Hän oli liian hyökkäävä, mutta tätä hän ei sentään ansainnut. Ja mielestäni Callahanilla olisi pitänyt olla enemmän järkeä mennessään peloittamaan häntä tulemalla niin äkkiarvaamatta hänen läheisyyteensä. Sillä niin hänen on täytynyt tehdä, koska hän kerran sai surmansa hänen kätensä kautta!"
Hänen jäykät huulensa vetäytyivät ilottomaan hymyyn, kun hän veti Denverin pistoolin takkinsa alta. Hän poisti toisen tyhjän panoksen siitä ja vaihtoi omastaan täyden tilalle. Sitten pani hän poistamansa tyhjän panoksen omaan aseeseensa.
"Starin miehet ovat matalamielistä joukkoa", tuumi hän pistäessään oman aseensa vyölleen ja Denverin aseen hyllylle, lähellä lamppua. "He voisivat kiusata häntä asiasta, kunnes hän tulisi hulluksi."
Hän sammutti lampun, meni ovelle ja astui ulos, lukiten varmasti oven. Muutamaa minuuttia myöhemmin tuli hän ulos vajastaan, jossa Denver oli häntä väijynyt, kantaen satulaa, suitsia ja köyttä. Hän avasi hevosaitauksen, otti hevosensa kiinni, satuloi sen ja ratsasti itäänpäin.
Hän ei ollut hoitanut Callahanin hevosta, se sai odottaa hänen paluutaan. Ratsastaessaan tuijotti hän etelään, mutta Denver oli ollut näkymättömissä jo kauan aikaa ja Brannon arvasi, että hän ei enää palaisi. Denver tunsi Brannonin tarpeeksi hyvin, tietääkseen, että hän pitäisi sanansa.