Hän tunsi, että hänen täytyi puhua totta. Hänen tietääkseen oli Callahan ollut syytön. Hän ei edes ollut puolustautunut, ei edes vetänyt asettaan esille, sillä kun Josephine oli katsonut häntä, kun hän makasi oudosti vääntyneenä kuistilla, oli hän nähnyt hänen aseensa kiiltävän hänen vyöllään.
Sittenkään ei Josephine osannut vastata asettamaansa kysymykseen. Brannon oli kohdellut häntä kuin lasta ja hänen käytöksensä oli nostanut hänessä raivoisan vihan häntä kohtaan. Sittenkin oli Brannon suojellut häntä Bettyn poissaolon aikana, uskaltaen henkensäkin vaaraan kun hän aseettomana oli ottanut Denverilta pistoolin eikä hän ollut millään tavalla käyttänyt hyväkseen Josephinen yksinäisyyttä. "Hän on mies", puhui Josephine itselleen, seisoessaan akkunassa ja katsoessaan henkeään pidättäen Brannonin asuntoon "Betty tiesi sen. Hän on mies!"
Josephine tiesi nyt, että hän valehtelisi Brannonin hyväksi ja että hän ei koskaan antaisi Starin miesten hirttää häntä, vaikka hänen täytyisi kertoa heille, että —
Hän vetäisi syvään henkeä sillä kohdalla ja puristi päättävästi huulensa yhteen. Ja kun hän vihdoinkin näki miehen tulevan Brannonin asunnon nurkan taitse ja tulevan päärakennusta kohti, lähti hän akkunasta ja meni pöydän luo, johon hän jäi seisomaan, koettaen päästä mielen tasapainoon odottaessaan sitä jumalantuomiota, jota nyt ei enää käynyt välttäminen.
Sillä mies lähestyi nopeasti, suoraan päärakennusta kohti. Hän saattoi kuulla hänen kannustensa kilinän, kun hän nousi rappuja. Hän oli sama pitkä mies, joka oli ratsastanut Brannonin rinnalla, miesten sivuuttaessa päärakennuksen matkallaan Brannonin asunnolle.
Avatessaan oven vastaukseksi miehen kolkutukseen olivat tämän vaaleansiniset silmät kovat kuin kivi ja hänen huulensa olivat jäykät kiihkosta. Mutta hän otti lakin päästään oudon kunnioittavasti nähdessään Josephinen ja hänen kovat silmänsä lauhtuivat ihastuksesta.
"Olen Cole Meeder, Miss — Starin karjatalon esimies. Arvatenkin olette
Miss Hamilton. Betty Lawson ei kait vielä ole palannut Willetistä?"
"Olen Josephine Hamilton", sanoi hän tyynesti. "Ei, Miss Lawson ei ole vielä palannut. Tehän olette naapureita, eikö niin. Ettekö tahdo astua sisään?"
"Enpä luule", Meederin ääni oli askelta matalampi. Siihen oli tullut hyvä mitta kunnioitusta lisää. "Näette, ma'am, tämä ei ole mikään vieraskäynti tavallisessa merkityksessä. Olemme tulleet tänne saamaan selville, minkä vuoksi Brannon tappoi meidän isäntämme. Kysyn teiltä, mitä te asiaan tiedätte."
Brannon oli siis myöntänyt! Se oli Josephinen ensimäinen ajatus. Ja hän oli ilmeisesti pyytänyt saada todistaa, että hän oli oikeutettu tekemään sen, sillä muutoinhan ei Cole Meeder olisi kysynyt, mitä hän asiaan tiesi.