Betty kohdisti kirkkaat, kysyvät silmänsä Brannoniin ja jotta tyttö ei huomaisi epärehellisyyttä hänen katseessaan käänsi tämä päätään avaralle alangolle päin. Bettyn silmät olivat aina panneet Brannonin tuntemaan itsensä hieman levottomaksi, varsinkin milloin Betty katsoi häneen sillä tavalla kuin hän nyt teki.
"Brannon", sanoi Betty lujasti, "katso minuun." Brannon noudatti käskyä.
"Brannon", jatkoi hän, "Callahania oli ammuttu selkään. Ammuitko sinä hänet?"
Hän olisi voinut valehdella, mutta hän tiesi, ettei hän olisi voinut pettää Bettyä.
"Sinähän sanoit, että Miss Hamilton kertoi niin", väitteli Brannon.
"Minä vaadin sinua sanomaan sen, Brannon!"
"Minä en puhu mitään siihen asiaan."
"Brannon, minä tahdon vastauksen."
Betty näki, että hänen silmänsä nauroivat ja rauhallinen hymy karehti hänen huulillaan. Hän tiesi, että ne olivat merkkejä Brannonin taipumattomasta luonteesta, joka juuri oli antanut hänelle liikanimen "Teräs." Vakavimpina vaaran hetkinä, jolloin ainoastaan rohkeus saattoi pelastaa hänet, oli Betty nähnyt tuon saman ilmeen, joka hänen silmissään nytkin oli, ja hän tiesi, että oli turha yrittääkään häntä taivutella.
Huolimatta Brannonin kieltäytymisestä vastaamasta, pysyi Betty rauhallisena. Brannon ei ollut "terästä" hänelle. Hän saattoi hyvin muistaa sen päivän, jona Brannon tuli Triangle L:ään, monta vuotta sitten ja hänen ihanteellinen ensivaikutelmansa hänestä oli vain lujittunut vuosien vieriessä. Hänelle oli Brannon ollut uros, joka oli ratsastanut esille hänen lukemistaan romaaneista, ja vaikka hänen luonteessaan olikin ilmennyt puolia, jotka eivät vastanneet mielikuvituksen sankaria, oli Brannon yhä jäänyt hänen tyttöikänsä ritariksi.