"Niin", sanoi Lattimer, silmät säteillen ihastusta, "teiltä ei puutu rohkeutta puolustaessanne ystäviänne."
"Brannon ei ole ystäväni!" selitti Josephine. "Minä — minä vain sanoin, että —"
Hän vaikeni, pelästyneenä, huomatessaan olleensa vähällä paljastaa itsensä ja ymmärtäen sanoneensa jo liiaksikin paljon muuttaakseen Lattimerin epäluulon varmuudeksi. Hän tuli vakuutetuksi siitä nähdessään Lattimerin katseen.
"Miss Hamilton", sanoi hän vakavana. "Teidän salaisuutenne ei mene minua kauemmaksi. Meillä on kummallakin salaisuutemme, sillä jos tiedettäisiin, että suojelen Artwelliä ja jos Triangle L:n miehet ja Brannon tietäisivät, että satula ja suitset, jotka vastikään otin Triangle L:n hevoselta, ovat hallussani, niin tämä seutu tulisi minulle sangen vaaralliseksi. Näyttää siltä, kuin meidän kummankin täytyisi olla hyvin varovaisia puheissamme." Hän nauroi. "Ellemme ole varovaisia, voi käydä niin että me, pelastaessamme lähimmäisemme, joudumme itse ikävyyksiin."
Josephine katsoi häneen pelokkain silmin.
"Tarkoitatteko, että jos selviäisi, että te olette ottanut Artwellin taloonne sen jälkeen kuin minä toin hänet tänne, niin Brannonilla olisi oikeus syyttää teitä kanssarikollisuudesta?"
"Jos pidän Artwelliä luonani — kuten aion tehdä, kunnes hän paranee niin terveeksi, että voi lähteä, niin täytyy minun vastata myöntävästi. Niin, Brannon voisi syyttää minua siitä ja nykyisissä olosuhteissa kannattaisi häntä luultavasti koko tämä seutu."
"Mi — missä olosuhteissa?"
"Te ette, näen mä, ole kuullut siitä. No niin, toistaiseksi ei ole vielä mitään todistettua. Mutta ympäristön karjamiehillä on varsin hyvin perusteltu epäluulo, että näillä seuduilla toimii hyvin järjestetty hevosvarasjoukkue. Sangen monta miestä epäillään, ehkäpä minuakin. Les Artwell on toinen, vaikka luulen, että hän on yhtä syytön kuin minäkin."
"Mutta jos Artwell onkin syyllinen, ja minä olen häntä auttanut!"