Seisten aivan hevosen vieressä tutki Brannon sitä tarkkaan ja hänen silmänsä oikein leimahtivat, kun hän huomasi, että sen lautasella oli merkki L. Se oli Lattimerin merkki, Lazy L.
Brannon puhutteli ystävällisesti eläintä ja kiersi sen ympäri. Satula oli paksun tomun peitossa. Korkea satulan nuppi oli kolhiintunut ja näytti siltä kuin sitä olisi painettu syvään maan sisään, sillä siihen oli jäänyt kiinni kuivunutta savimaata. Satulan takareuna oli myös ruhjoutunut, aivan kuin jokin raskas esine olisi siihen pudonnut. Ohjakset olivat poikki ja mahavyön solki oli irtautunut.
"Se on piehtaroinut", ajatteli Brannon mielessään. "Kuljeksinut maita ilman ratsastajaa ainakin koko viime yön — ehkä kauemminkin, päätteli hän tutkittuaan tomua ja kolhiintuneita satulan osia."
Brannon irroitti satulapussin, asetti sen maahan ja aukaisi sen. Sieltä tuli esiin monenlaista tavaraa, tinakulho, peilin palanen, partasuti, saippuapala, pieni kahvipannu, tomaattiastia — ihana janon sammuttaja — kankaalla päällystetty vesipullo ja paljon muita esineitä, sekä ruokatavaraa ja tulitikkuja.
Brannonin mieltä kiinnitti eniten partasuti. Se oli helppohintainen ja puuvartinen, johon oli, ilmeisesti veitsellä, piirretty alkukirjaimet "L. A."
Brannon ei löytänyt mitään merkkejä muissa esineissä, mutta ilmeisesti tyytyväisenä pani hän tavarat takaisin pussiin, sulki sen suun ja kiinnitti sen paikoilleen satulan taakse.
Sitten hän silmät kiiluen katsoi tutkivasti päärakennukseen päin, nähdäkseen, että akkunat vielä olivat peitetyt ja ettei savua noussut keittiön piipusta. Chong oli tavallisesti jalkeilla jo tähän aikaan, mutta näytti siltä kuin olisi yöllinen ratsastus häntä hieman väsyttänyt. Bettyn tiesi hän nousevan vasta auringonkin noustessa.
Taluttaen vieraan hevosen tallin taakse, jossa häntä ei voinut talosta nähdä, sitoi Brannon katkenneet ohjat yhteen. Sitten hän hyppäsi satulaan ja ratsasti hitaasti jokea kohti pysytellen yhä tallin suojassa. Joki oli metsän reunustama aina aitauksen lähelle saakka. Sitten tuli aukko, jonka yli hänen täytyi uskaltaa, senkin uhalla että hänet talosta nähtäisiin. Mutta sen jälkeen tuli metsä ja pensaikko taas hänen avukseen.
Hän ratsasti puoli mailia jokea alaspäin, laskeutui satulasta ja sitoi hevosen puuhun köydellä, joka oli vyyhdessä satulan nupissa, jätti eläimen sinne ja palasi tallille.
Karjatalolla vallitsi vielä hiljaisuus. Murraytakaan ei vielä näkynyt, joten Brannonia ei kukaan ollut nähnyt.