Samoinkuin rahakappale, johon on lyöty hallitsijan kuva, joutuu lukemattomien, usein epäilyttävienkin käsien kuluttamaksi, ovat tällaiset ajatuksetkin, Amerikassa ja muualla, kadottaneet puhtaat ja silmiinpistävät piirteensä. Siitä syystä on hyvä nähdä ne jälleen alkuperäisinä ja vikautumattomina. Suuren amerikkalaisen sanat säilyvät uuden viisauden ennustuksena, viisauden, jonka rakennukseen tiede on kiiruhtanut tuomaan kiviänsä.
* * * * *
Meitä tässä askarruttavan liikkeen alkuvaiheita tulee etsiä Mesmerin »magnetismin» hämmästyttävistä, merkillisistä tosiasioista. Nämä tosiasiat jäivät tosin ylen hämäriksi, mutta niiden nojalla voi siitä huolimatta herätä eräiden henkilöiden mielessä se usko, että ihminen on väkeväin salaisten voimain keskus. Niin on magnetismista johtunut Amerikassa Christian Sciencen, mystillinen oppi ja Euroopassa tieteellinen hypnotismi.
Eräs Mesmerin oppilas, Quimby, oli hoitanut amerikkalaista mrs Eddyä, joka senvuoksi hartaasti halusi vuorostaan parantaa ihmisiä salaperäisillä voimilla ja päätyi vähitellen »kristilliseen tieteeseen.» Tämä oppi kieltää pahan ja aineen, otaksuu kieltämällä ne hävittävänsä, koska henki on kaikkivoipa, luo sen, mitä vakuuttaa olevaksi, ja tuhoaa sen, minkä kieltää. Opista irtautui sitten, samoin Amerikassa, New Thought, »uusi ajatus», joka hylkäsi Christian Sciencen omituiset opinkappaleet ja tahtoi säilyttää ainoastaan sen filosofisen ytimen — siis eräänlaista yleistajuiseksi muutettua emersonismiä.
Eräitä Mesmerin aavistamia tosiasioita liittivät tieteeseen hypnotismin tutkijat Braid ja Charcot. Siitä syntyi toisaalla kahden suuren psykologisen keksinnön lähde: suggestion ja psykoanalyysin. Kehitellessään suggestion teorian suoritti Nancyn koulukunta aikanaan ennenkuulumattoman työn. Tahdottiinhan silloin yleensä poistaa psykologiset selitykset psykologiasta itsestäänkin ja johdella koko hengenelämä ruumiillisista syistä; Liébault ja Bernheim sitävastoin luopuivat ehdottomasti tavanomaisuudesta ja uskalsivat ulottaa psykologisen selittämismenetelmän lääketieteeseenkin. »Suggestio on mielikuva, joka muuttuu teoksi.» Siten on perustettu psykoterapia, joka tahtoo — samoinkuin Christian Science, mutta kokeellisen tutkimuksen pohjalla — saada aikaan parantumista hengen avulla, joten sielullisia tosiasioita pidetään syinä sanan tieteellisessä merkityksessä (toisin sanoen tosiasioina, joiden ilmetessä aina syntyvät samat vaikutukset). Freud tutkii psykoanalyysin avulla salatajuntaa ja selvittää suuressa määrässä syiden toimintaa; nyt aljetaan ymmärtää, millaisista toisiinsa kutoutuvista tajuisista ja tajuttomista ajatuksista ja pyyteistä johtuu hermotautinen halvautuminen, hajamielisen sanavirhe, typerä teko — tai järkeväkin, mikä on sitäkin nöyryyttävämpi seikka.
Amerikassa suggestiota käytettiin suuressa mittakaavassa. Mystikot ja mystifikaattorit kokivat vallata sitä omakseen. Mutta suggestio-opin kiistellessä toisten oppien kanssa, jotka — kuten Christian Science ja New Thought — väittivät hengen ehdottomasti vallitsevan ruumista meissä kaikissa, oli tuloksena uusi ilmiö: suggestiosta, joka sosiaalisena tosiasiana edellyttää vähintään kaksi henkilöä, suggeroivan ja suggestion esineenä olevan, siirryttiin vähitellen autosuggestioon, joka sulkee pois ensinmainitun. Erinomaisen hämärästi määritellyn autosuggestion ottivat aluksi huostaansa meluisaa yleistajuistamista harjoittavat amerikkalaiset; se tehtiin kansantajuiseksi, sen avulla hankittiin itselleen hyötyä, ennenkuin asia oli tieteellisesti tutkittu. Niin syntyi sekasortoinen joukko kirjoja ja kirjasia, joissa bluffi kävi ahdistamaan tiedettä ja uskonto lähenteli bluffia. Vasta Couén ja Nancyn uuden koulukunnan toiminnan nojalla kehittyi tästä sekasorrosta tieteellinen ja mutkaton teoria, johon muuten toisaalta johti Bernheimin aatteiden luonnollinen ja vaatimaton kehitteleminen. Nyt voitiin jo määritellä muutamia lakeja. Autosuggestio siirtyi niiden käsitysten joukkoon, jotka ihminen voi häpeämättään omaksua.
* * * * *
Kaiken tämän perustuksella johdumme pitämään sielullisia tosiasioita todellisina syinä, jotka eivät vaikuta ainoastaan toisiin sielullisiin tosiasioihin, vaan luonnonlakien mukaisesti ruumiiseenkin. Tämä ei ole metafysiikkaa, eikä tässä ole puheena vapauden ja deterministin transcendenttinen ongelma. Nyt ei enää käy päinsä tylsän positivismin nimessä väittää, että sellainen hengen vaikutus ruumiiseen on käsittämätön. Sellaista — samoinkuin vastakkaisiakin — vaikutusta pitävät käsittämättöminä metafyysikot, kerta kaikkiaan oletettuaan, että henki ja aine ovat kaksi eri »substanssia», joiden vaikutus on jo määritelmän nojalla mahdoton. Ilmeinen kokemus, jonka piirissä pysymme ja jota positivisti väittää tarkkaavansa paremmin kuin kukaan muu, ei kumminkaan tunne mitään substansseja; se tuntee ainoastaan tosiasioita ja tosiasiaryhmiä, joista jokainen on erikoisen tieteen tutkimusalueena. Psykologia tutkii erästä sellaista ryhmää, sielullisia tosiasioita; kemia, fysiikka, fysiologia tutkivat toisia ryhmiä. Vaikka metafyysikon »substanssit» eivät olekaan missään tekemisissä keskenään, on tiedemiehen käsittelemien tosiasiaryhmien laita toisin. Ne merkitsevät vain tehtävän jakamista, ovat enemmän tai vähemmän tilapäisiä. Eri ryhmien tosiasiat vaikuttavat toisiinsa; lait ulottuvat tieteestä toiseen. Kemiallinen reaktio synnyttää lämpöä, fysikaalisen tosiasian; valo ja sähkö, jotka kuuluvat fysiikan alueeseen, saavat elävässä kudoksessa aikaan nimenomaan fysiologisia tapahtumia. Se seikka, että fysiologin ja psykologin alueiden välillä on olemassa sellaista keskinäistä vaihtoa, on täysin säännöllinen ja hyvää tieteellistä menetelmää vastaava. Kokemus ei tunne muuta syyperäisyyttä kuin tosiasioiden suhteet ja niiden määrätyn peräkkäisyyden. Syynä voi toimia ajatus yhtä hyvin kuin meteori. Tieteen hengen kanssa ristiriidassa oli nimenomaisesti epifenomeenioppi. Tämä sekasukuinen käsitys lainasi metafysiikasta sen ajatuksen, että on olemassa kaksi toisiinsa vaikuttamatonta substanssia, kielsi sitten toisen substanssin ja väitti yhä edelleen, ettei mitään vuorovaikutusta tapahdu olemassaolevan ja olemattoman substanssin välillä, mikä on kerrassaan käsittämätön väite.
On kuitenkin ymmärrettävissä, kuinka sellaista teoriaa on voitu kannattaa: ainetta koskevat tietomme ovat runsaat ja täsmälliset, henki sitävastoin on meille varsin vieras. Toisaalla lakeja ja numeroita, toisaalla vain verrattain suurisanaista kuvailua. Luonnontieteen edustajan silmissä täytyi hengen näyttää yhtä hämärältä ja epätodelliselta kuin aine näytti lujalta ja kestävältä. Nykyjään, tieteen ja lain tunkeuduttua hengenkin maailmaan, on tilanne kuitenkin muuttunut. Me luotamme jälleen ja enemmän kuin milloinkaan ennen ajatuksen, »aatteen» voimaan — »voima-ideaan», käyttääksemme Fouilléen keksimää nimitystä — ja toivomme pääsevämme tämän sisäisen voiman avulla paremmin itseämme vallitsemaan. Ja jos tämä onkin vain uskoa, vastaa se kuitenkin Emersonin toivomusta: »Tieteellisen hengen tulee omistaa usko, joka sekin on tiedettä… Me emme halua enää kiusaksemme kuulla tyhjiä väitteitä ja puolinaistotuuksia, tunteisiin vetoavia esityksiä tai honottelevia rukouksia.»
* * * * *