— "Olkoon menneeksi! Ainoastaan muutamain täytyy olla suojelemassa kauppalaa, ja etenkin solatien porttia, joka meidän mentyä on suljettava."
Tämä sola, tämä aukeama kahden kallion välissä on niin ahdas, että siihen pieni joki ja sen oikealla puolen käyvä kapea polku töin tuskin mahtuu. Korkea, raudoitettu, ylhäältä terävillä piikeillä varustettu kaksoisportti sulki siihen aikaan tämän tien.
Se avattiin tuolle pienelle joukolle, jonka luku oli karttunut lähes toisen verran.
Vähän matkan päässä, missä vuorisola aukeaa kuilun tapaan, oli neljäs
Bartolomeon pojista.
Ber'in luona viides.
Lähellä Aigle'ä kuudes, vanhin, Fritz.
Näyttäen vahvaa linnoitusta, jonka ikkunat yön pimeässä loistivat, hän sanoi:
— "Tuolla ne ovat. Kuulkaa, kuinka ne hoilaavat ja nauravat, nuo roistot!"
— "Hyvä on! poikani", Bartolomeo vastasi, "minä olen tytyväinen."
— "Voi, isäni! miksi taasen olin tottelematon sinua vastaan, kun eilen menin metsästämään tuntureille? Jos olisin kotona ollut, olisin puolustanut äitiämme!"