— "Ja niin meni kolmas!" lausui Villon, joka heidän tietämättänsä oli hiipinyt paikalle.
Fritz ja Troussecaille saavuttivat hänen samassa. Bartolomeo oli molemmat ruumiit jo vallihautaan heittänyt.
— "Nyt sitten", Starck sanoi, "nyt vielä viisi! Ne palaavat jo pian tarkastus-retkeltänsä. Minä ja Bartolomeo pidämme huolta molemmista ensimäisistä. Sopikaa te keskenne seuraavista, ja älkää niitä päästäkö. Ne nostaisivat oitis melua."
Vastaukseksi jokainen hänen kolmesta toveristaan veti puukkonsa.
Bartolomeo tahtoi syleillä poikaansa; hän tunsi hänen vapisevan.
— "Mikä sinun on, lapseni… Vaivaisikohan sinua pelko?"
— "Ei, minä muistan äitiäni; hän mielestäni minua katselee…"
— "Lapsi parka", Villon sanoi, "se on ensimäinen ihminen, jonka hän aikoo tappaa!"
— "Mitä vielä!" Troussecaille arveli, "hän on jo ensimäisen karhunsa kaatanut!"
— "Hiljaa!" käski kylänvanhin.