Fritz ja Fridolin olivat samassa rivissä.
— "Näyttää siltä, kuin ei tämä vielä tähän päättyisikään", toinen noista uljaista nuorukaisista arveli.
— "Ei", toinen vastasi, "nyt se vasta alkaakin!"
Kuljettiin koko päivä, kuitenkin tavan takaa pysähtymällä, että ehdittiin lähettää vakojia eteenpäin.
Kylänvanhimman kautta saadut tiedot toteutuivat. Kaikkialla hävityksen jälkiä, kyliä ja taloja, jotka vielä paloivat. Joka askeleella joku pelästynyt onneton, joka kuitenkin oitis, nähdessään Diesbach'in lippukunnan, sai rohkeutta ja vaati aseita.
Iltapuoleen, muutamassa laakson viimeisistä käänteistä Vétroz'iin päin, eräs lukuisa partiokunta sulki äkkiä tien.
Diesbach'in pojan sotahuuto: "Bern ja pyhä Vincent!" oli tuskin ehtinyt kaikua, niin vastattiin toiselta puolen:
"Schwütz ja Lucern!"
Nekin siis olivat Sveitsiläisiä. Eräs nuori Unterwaldilainen niitä johti. Hartiat vahvat, ruumis roteva, muoto sotainen, vaan samalla myös vähän raaka.
— "Nimeni on Herman Nagöli", hän sanoi. "Veljeni neljästä maakunnasta ovat minun valinneet päälliköksensä. Me vartoomme yötä käydäksemme rynnäkölle."