— "Kuinka suuriksi arvaatte vihollisen voimat?" Kilian kysyi.
— "Se on asia, joka ei milloinkaan huoleta meidän tunturilaista", Herman Nagöli vastasi. "Teillä Berniläisillä pitää aina oleman numeroita, no! sama se, kahdeksan-toista tuhatta."
— "Ja teitä?" Diesbach kysyi vähääkään vihastumatta.
Unterwaldilainen näytti laskevan yhteen sormillansa ja tuli, tosin ei ilman vaivaa, tähän loppupäätökseen:
— "Neljä tuhatta, Ylämaalaiset ja Solothurnilaiset toiselta puolen kaupunkia siihen luettuina."
— "Yksi viittä vastaan, tai ainakin niillä paikoin", Kilian päätti, "Se on epäsuhta, jota Berniläinen ei pelkää. Meilläkin Bern'issä on kyllä peitset pitkiä, käsi vahva, ja rinta rohkea."
Herman Nagöli, joka silminnähtävästi oli tytyväinen tähän vastaukseen, tarjosi hänelle turpean kätensä.
Sydämmellisesti Kilian sitä puristi. Sitten, hymyten karkealle kouraukselle, jonka sai vastineeksi, hän lisäsi:
— "Puhumatta siitä, että voittajat, viinan ja saaliin sokaisemina, eivät arvattavasti voi aavistaa voitettujen tulevan rynnäkköänsä näin pian uudistamaan; arvaanpa toki, veli Herman, ett'ette ole niille mitään sodanjulistusta laittaneet."
Nagöli päästi leveän, makoisen naurun ja vastasi: