Muutamia uusia lisäjoukkoja oli tulossa, joiden kautta liittolaisten luku nousi viiden tuhannen paikoille.
Näiden käskettiin lähestyä Sion'ia, niin varovasti, ett'eivät epäluuloa nostaisi, ja olla valmiit kohta, kun ensimäisen merkin kuulisivat.
Tämä merkki oli vasta puoli-yön aikana annettava; tahdottiin varrota kunnes vihollinen oli juopumuksen tai unen valtaan vaipunut.
Yö oli tullut, synkeä, sumuinen yö, oikea yö salavehkeitä ja rynnäkköjä varten.
Herman Nagöli tahtoi luopua päällikkyydestään Diesbach'in eduksi. Tämä taas, ujosti väittäen, että oli saapunut paikalle viimeiseksi, ei ottanut vastaan tätä arvoa.
Puolen tuntia myöhemmin seisahduttiin uudestaan kaupungin näkyvissä.
Se oli tuossa, parin joutsen-kantaman päässä, ja kohoitti yön pimeässä korkeutta kohden molemmat suuret kallionsa, joiden huipulla, toisella puolen linna, toisella tuomiokirkko niin jylhän komeana seisoivat.
Heti näiden molempien muistomerkkien alapuolella, kaikissa kartanoissa pitkin Rhône'n ja Sionne'n rantoja, oli joka akkuna kirkkaasti valaistu. Siellä täällä, syrjässä päin muutama tulipalo, josta ei kukaan pitänyt väliä. Ilmassa epäselvä tohina, josta kohosi äkkinäisiä huutoja, lauluja, nauruja, melskettä, väliinpä myös joku tuskan tai kauhun huudahdus. Sanalla sanoen, väkirynnäköllä voitetun ja ryöstettäväksi jätetyn kaupungin synkeä soitanto.
Kostonhetkeä varrotessansa liittolaiset olivat maakunnittain ja partiokunnittain sijoittuneet kaikkiin kallion rotkoihin ja kaikille kukkuloille ympäristössä.
Naisia ja lapsia juoksi edestakasin, jakaen ympäri elatus-aineita ja valkoista Vallisilaista viiniä.