— "Malttakaa, toverit! Koska täällä puhutaan ranskaa, koska juodaan Ranskan kuninkaan kunniaksi, tehkää minulle sijaa, jos suvaitsette, minä juon myös…"
Vuorostaan hämmästyen, nuo neljä tuntematonta väistyivät syrjään, äänettöminä ja pysyen vielä varuillansa.
— "Yhdennen-toista Ludovik'in terveiksi!" runoilija kertoi.
Äänettömyyden yhä kestäessä, nuo neljä maljaa koskivat hänen maljaansa.
Kun tämän koskemisen kautta sormet sattuivat yhteen, Villon luuli tuntevansa yhdessä niistä kylmän rautasormuksen, joka hänessä oitis herätti epäluuloa.
Kun sitten eräs tuntemattomista, maljan juotuansa, häneltä kysyi:
— "Ken olet sinä, joka puhut ja nä'yt aattelevan niinkuin mekin?"
Runoilija lausui:
— "Ennenkuin vastaan, sallikaa minun koettaa teidän käsiänne."
Sen oikeassa kädessä, joka häntä oli puhutellut, ja samoin järjestänsä niiden muiden käsissä myöskin, Villon tunsi rautaisen sormuksen, ja sen kannassa liljakukan.