Tämä sovittaessaan niitä sijoillensa, jatkoi näin puhettansa:
— "Pidän ylen tärkeänä, että sinä pian ja täydellisesti paranet.
Sveitsi tarvitsee sellaisia puolustajia kuin sinä. Mikä on nimesi?"
— "Herman."
— "Eikö muuta nimeä?"
— "Ei tällä haavaa."
— "Maakuntasi?"
— "Unterwaldi."
— "Ai! olisipa minun se pitänyt arvata. Ainahan nuo jättiläis-kädet meille tulevat Rütli'n tienoilta. Ennenkuin tämän haavan sait, sinä arvattavasti olit jonkun aimo iskun jo antanut, vai kuinka?"
Beit-Weber'in ääni vastasi:
— "Sen minä voin ta'ata. Olimme ko'ossa Yverdun'in linnaa puolustamassa. Ensi rynnäkköä Burgundilaisia vastaan tehtäessä, hän oli jäänyt jälkeen, tai oikeastaan eteen, kun silta vedettiin ylös meidän takanamme. Hän kääntyi vihdoin siltaa kohden, aseena ainoastaan joutsi ja hyvä miekkansa. Huomatessaan itsensä takaa-ajetuksi hän ampui sitä, joka oli häntä likinnä, haavoitti hänet, karkasi hänen päällensä, lopetti hänen miekallansa, veti nuolen haavasta ulos, ampui sen erääsen toiseen, jonka myöskin kaatoi saadakseen nuolensa takaisin, ja lopulta jätti sen erään kolmannen ruumiisen ainoastaan sen tähden, että oli ehtinyt sillalle, joka laskettiin alas häntä varten… Malttakaa, ei siinä ole kaikki. Pari päivää myöhemmin, kun kuljimme Granson'iin päin, hän yksinään puolusti erästä siltaa, suojellen siten meidän paluumatkaamme. Siellä hän tuli haavoitetuksi. Voi! niin, säilyttäkää meille tuo vahva, urhea käsi; se on niin monta jo meidän joukosta pelastanut!"