Tällä välin Magdalena, miettien paljon aineellisempia asioita, koetti kiiruhtaa pesijöitä.
Ja kantaen itse melkoisen joukon pesovaatteita, hän lähti astumaan näiden etupäässä.
Pyykkilautta, luostarin puutarhain toisessa päässä, oli suuren lammikon rannalla, johon kirkas lähde vuodatti vetensä. Lautan neljässä kulmassa oli Göthiläisiä pylväitä, jotka ohutta olkikattoa kannattivat.
— "Tänään on vallan mahdotonta", yksi pesijöistä sanoi, "vesi on jäässä."
— "Entä sitten!" Magdalena vastasi, "me särjemme jään."
Ja, tarttuen kirveesen, joka siellä sattui olemaan, hän hakkasi jäähän suuren aukon.
— "Täytyyhän olla väkevä, niinkuin te!" yksi hänen kumppaneistaan arveli.
— "Tarkoitatko sillä", hän vastasi, "että minun täytyy tehdä tämä työ teidän kaikkien edestä? Sama se. Mutta ett'ei teidän tarvitse ristissä käsin olla, menkää oitis noutamaan loput vaatteita; menkää."
Muutaman sekunnin kuluttua jää yli koko lammikon oli rikottu.
Sitten, kun ei pesijöitä vielä kuulunut, Magdalena otti käteensä kurikan, kääri hiansa ylös kyynärpäihin asti, ja seisoen yksinään lammikon rannalla, ryhtyi rivakasti työhönsä.