— "Tiedän sen. Entä sitten?"
— "Sitten, suorittaen lähetykseni, löysin veli Starck'in."
— "Niin, niin, minä tiedän lähtönne sotaan, ja olen tytyväinen sinuun. Kuuluupa siltä, kuin olisit uljaasti siellä tapellutkin vielä kaupan päälle."
— "Sire, kun kuulee torven raikuvan, täytyypä olla aika jänis, jos ei silloin saa rohkeutta. Teidän Majesteettinne siis tietää kaikki meidän ottelumme Torrens'in ja Sion'in luona Vallis'issa; sitten Murten'in, Estavayer'in ja Yverdun'in luona…"
— "Tiedän kaikki, siihen asti kun Romont'in kreivi tahtoi valloittaa takaisin tuon viimeksi mainitun kaupungin hyviltä ystäviltäni Sveitsiläisiltä. Mitä seurasi tuosta piirityksestä, häh? sano!"
— "Ihmeteltävä puolustus, sire. Oi! niin, teillä on suuri syy rakastaa noita Sveitsiläisiä, sillä tyrnevää sotaväkeä ne ovat. Kaupungin olivat asukkaat jättäneet vihollisen valtaan ja paenneet itse linnaan. Heiltä puuttuu sotavaroja, he repivät kaikki tarpeettomat rakennuksensa, ja nakkaavat niiden pirstat piirittäjien niskaan. Nämä taas, kun eivät muureille voi nousta, täyttävät reunoja myöten vallihaudat oljilla ja kuusilla. Pian liekit kohoavat tornien harjalle asti. Äärettömän iso kokkovalkea, jonka ääressä Burgundilaiset kylkiänsä hautoivat. Äkkiä lasketaan vipusilta alas tuon pätsin keskelle ja linnan koko väestö karkaa heidän päällensä. Täydellinen sekasorto. Palataan linnan elatusvarojen, viiden tykin ja kolmen ruutivaunun kanssa. Seuraavana päivänä saapuu Scharnachthal'in lähettämiä lisäjoukkoja. Romont'in kreivi pötkii tiehensä kaikessa hiljaisuudessa. Siinä siis uusi voitto. Mutta linna ei enää kelpaa puolustettavaksi; sen siis polttavat itse, ja kaupungin myöskin. Sitten liehuvin lipuin, soitolla ja helinällä peräytyvät Granson'iin Hannu Müller'in johdolla, joka on yksi Bern'in uroista."
— "Granson!" Ludovik XI kertoi, "sen tienoillehan juuri veljeni Kaarlo on leirinsä asettanut. Hän piirittää tuota linnoitusta. Pitäneeköhän se puolensa, kunnes Sveitsiläiset ovat ehtineet voimansa ko'ota. Kaikki rippuu siitä."
Ja, huolen pilvet otsalla, silmät puoli-ummessa, huulet pitkällä, hän istui mietteisin vaipuneena, peukaloitaan pyöritellen.
— "Granson kyllä pitää puolensa", Villon vastasi; "luottakaa siihen, sire."
— "Hum! hum!" Ludovik XI mumisi, "Rohkealla on viisi-kymmentä tuhatta miestä. Kenties te'in tyhmästi solmitessani hänen kanssaan uudestaan välirauhan. Sveitsiläiset ovat siitä saaneet vihiä, ja tuo vihi on niiden korviin kipeästi koskenut. Arveleppa, jos ne pyytäisivät rauhaa ja saisivat. Pahaa minä pelkään!"