— "Istu tuohon … ota kynä. Kirjoita nämä muutamat sanat: 'Meidän tahtomme on, että Campobasso'n kreivi saa vapautensa; kaikille niille, jotka hänen ovat vanginneet, maksamme lunnaat hänestä.'"
Sen jälkeen, tarttuen kynään kuumeesta vapisevalla kädellä, hän kirjoitti nimensä alle. Villon aikoi nousta.
— "Maltas", kuningas sanoi, "ei siinä vielä kaikki. Eräs kirje nyt.
Sinä saat olla minun lähettilääni."
— "Minäkö, sire?" …
— "Miks'ei? Lyhyinhän tie sinulle on kulkea Jura'n ja Granson'in kautta. Kirjoita ylhäälle: 'Arvoisa veljeni', sitten alemmas: 'Tiedättehän kuinka totinen ystävyyteni teitä kohtaan on. Tahdon siitä antaa teille uuden osoitteen. Kreivi Campobasso, jonka niin suuressa arvossa pidätte, aikoo teitä pettää, ja tekee minulle tarjouksia siinä mielessä.'"
— "Kuinka!" kirjuri huudahti; "mutta sitten hän rupee epäilemään, ja…"
Ludovik XI nosti olkapäitään, hymyili omituisella tavalla ja jatkoi:
— "Kirjoita vaan: 'Toiselta puolen, oman etunne vuoksi, tehkää sovinto Sveitsiläisten kanssa. Minä tunnen ne. Uskokaa minua, ne ovat vaarallisia vastustajia. Kaiken kestävyytenne ja uljautenne ohessa, ette saa niistä mitään tolkkua. Rauha! tehkää rauha, jos kunnianne on teille kallis.'"
Villon ei voinut olla hämmästystään uudestaan näyttämättä.
— "Johan nyt! ja minäpä luulin, sire, että sotaa halusitte."