— "Tollo!" kuningas vastasi, "hän jatkaa sodan, jos häntä rauhaan kehoitan … samoin kuin hän vielä enemmin tuohon Italialaiseensa ihastuu, jos häntä kiellän häneen luottamasta. Joko ymmärrät?"
— "Jo vähän, sire; te olette suuri valtioviisas."
— "Olen, suoraan sanoen, vain viekas kettu. Hän on susi … kiukkuinen, kopea, raaka. Saatpa sen omin silmin nähdä. Varo vain, ett'ei hän sinua syö. Tässä on kukkarosi täytteeksi. Onnea matkalle!"
— "Mistä minun pitää menemän, sire? ikkunastako?"
— "Ei mar! tällä kertaa ovesta, toverini, ja ilman mitään uutta sukellusta. Veneellä saatetaan sinua rantaan asti. Onnesi on ta'attu, jos minulle ensimäisenä tuot uutisia tappelusta, ja hyviä."
— "Mars rukouksenne kuulkoon, sire, … ja lainatkoon Mercurio minulle siipensä!"
Näin sanoen Villon lähti, ja kulki niin suurella nopeudella, että hän kolmannen päivän keskipaikoilla jo saapui Jura vuoren itäiselle rinteelle.
Hänen jalkojensa alla, matalammilla kukkuloilla, olivat Neuschâtel järven rantaa pitkin Burgundilaisen armeijan lukemattomat teltat.
Vähän matkaa vasemmalla, savupilvien läpi, joista välähti salamoita ja kuului kanuunain jyskettä, näkyi muuria, torneja sekä ampumareikiä: se oli Granson'in linna.
Liittolaisten lippu liehui vielä sen harjalla. Mutta itse linna, ahdistettuna joka taholta, hajoili, horjui sekä näytti jo vihdoinkin olevan sortumaisillaan tuon tulisateen alla.