— "Entä sinä?" herttua kysyi Fritz'iltä.
Hänen molempien ystäviensä huulet ja silmäys häntä kehoittivat valehtelemaan. Hän sitä ei tahtonut, ei edes henkensä uhalla. Hän vastasi ylpeästi:
— "Sveitsiläinen!"
— "No, sitten! niinkuin muutkin. Olen sen sanonut, ei ainoakaan ole pääsevä. Pian vaan, köysi tänne!"
— "Armoa, teidän ylhäisyytenne! hän on vain lapsi!"
— "Mies!" Fritz vastasi, "joka tietää kuolla, kuin soturi, miekkaansa!"
Veitsi välähti samassa hänen kädessään; hän painoi sen uljaasti rintaansa.
Kun sitten verta alkoi virtana valua, hän otti sitä käden täyteen, ja heitti herttuan silmiin, huutaen:
— "Kirottu tiranni! mahtanet sinä jo piankin, veljieni voittamana, vuorostasi astua Jumalan eteen, tämä tahra otsallasi!"
Vähän aikaa jälkeenpäin kaikki olivat poissa, paitsi molemmat Ranskalaiset ja tuo poika parka, joka taisteli kuoleman kanssa, yhä kertoen vielä: