Houreissaan hän sitten alkoi kuvailla Sveitsiläisten eri pataljoonia ja koetti kiiruhtaa niiden kulkua; hän kutsui niitä voittoon. Sen jälkeen uupuen jälleen tuosta ponnistuksesta, hän nukkui uudestaan.
Aamupuoleen Villon'kin nukahti.
Ankara melu hänen herätti.
Hän riensi katsomaan.
Herttua, etevimmät päälliköt seurassaan, kulki järven rantaan. Siellä hän astui erääsen kirjatuilla purjeilla, matoilla ja samettityynyillä komeasti koristettuun jaalaan, jonka mastossa Burgundin lippu liehui.
Jaala etääntyi rannasta ja seisahtui pian suuren ympyrän keskelle, jonka sata muuta joutsimiehillä ja sotureilla täytettyä venettä muodostivat.
Upotettaviksi aiotut vangit olivat muassa. Sidottuina kaksittain ja kolmittain yhteen, ne syöstiin päistikkaa järveen… Kun ne sitten jälleen nousivat veden pintaan, toiset niitä airoilla iskivät, toiset nuolilla ampuivat.
Ne kuolivat kaikki marttiroina, ei ainoakaan pyytänyt armoa.
Niitä oli neljättä sataa.
Kun viimeiset aaltojen alle katosivat, kuului ilmassa viimeisen kerran uhrien huuto, ja teloittajien nauru.