Fritz nousi äkkiä istualle, silmät pystyssä.
— "Nuo ovat Sveitsiläisiä, eikö niin?" hän sanoi.
— "Ei, poikaseni. Se on Burgundin herttua, joka menee suurukselle."
— "Kuinka! ei mitään vielä! … ei mitään!"
— "Vaan sen sijaan näen joukon joutsimiehiä, jotka marssivat tuntureita kohden, viinamäkien yli tuolla, ja näyttävät aikovan ahdistaa vanhaa linnaa, joka kohoaa tuolla alhaalla, Neuschâtel'in puolella."
— "Ahaa! se on Vaux-Marcus … se pitää puolensa, yhtä uljaasti kuin
Granson. Kysykääpä, ystäväni … minä kuulen jonkun lähestyvän."
Se oli tohtori.
Hän antoi lääkkeitä haavoitetulle ja samalla myös tiedot, joita tämä halusi.
Vaux-Marcus'en herra ei ollutkaan pitänyt puoltansa. Jo edellisenä iltana hän oli tullut aseetonna, seuratonna, lankeemaan polvillensa Burgundin herttuan eteen, pyytäen palvelusta hänen armeijassaan, sekä tunnustaen hänet herrakseen ja hallitsijakseen.
— "Petturi!" Fritz jupisi, "voi pelkuria!"