Tätä keihäsmetsää vastaan, tämän tulipätsin kuumeessa Burgundilaiset ratsut kavahtivat takajaloilleen, heittäen muutamia ritareistaan maahan.
Muut siirtyivät askeleen ta'apäin.
Sveitsiläiset, askeleen eteenpäin.
Ja joka mies heidän joukossaan, ikäänkuin pyytääkseen taivasta todistajaksi heidän oikealle kostollensa, päästi sotahuudon:
— "Granson! Granson!"
Tällä välin kuitenkin Burgundilainen ritaristo oli jälleen järjestynyt.
Sen etupäässä yhä vaan herttua, joka nopealla silmäyksellä tarkasti vihollisten rivejä.
Näiden keskustalla oli pääpataljoona, Scharnachthal'in ja Kilian von
Diesbach'in johtamana.
Kumpaisellakin siivellä, vähän taempana, kaksi keveämmillä aseilla varustettua komppaniiaa, joista toinen seisoi kukkulaa vasten, toinen järveä kohden. Nämä sovittivat niin liikkeensä, ett'ei keskustaa voitu kiertää.
Koko sotarintaa olisi voinut verrata äärettömän suureen kotkaan, joka levittää siipensä, ennenkuin se iskee saaliisensa.