Glorieux oli kadonnut.
* * * * *
Pari päivää jälkeenpäin Renato herttua vietti häitään Johannan kanssa pääkaupungissansa, joka silloin oli kokonaan juhlapuvussa.
Jolanda herttuatar oli kovin kalpea ja näytti riutuneelta. Usein painoi hän kätensä sydäntä vasten. Kun lähdettiin kirkkoon, tunsi hän olevansa ylen heikko voidakseen seurata lapsiansa. Sieltä palattua sulki hän molemmat samaan syleilykseen ja sanoi heille hymyten:
— "Jumala on kuullut rukoukseni. Oi! minä olen onnellinen!"
François Villon seisoi muutaman askeleen päässä väkijoukon keskellä. Jolanda käänsi päänsä häntä kohden ja osoitti silmillään taivaasen päin.
Sitten kohtasi häntä äkillinen väristys, hän kaatui taaksepäin eikä sen ko'ommin enää liikahtanut.
Näin heitti hän henkensä.
Runoilija oli ainoa, joka ei saanut näyttää kyyneleitänsä. Hän lähti pois hiljaa huoaten:
— "Jalo nainen! minä olen ymmärtänyt sinun viimeisen toivosi, tuon silmäyksen, jonka minuun heitit … niin! olenpa osoittava, että sen ansaitsin!"