Ensimäiset seikkailut.
Martti Troussecaille'n tuuma tarkoitti köyttä.
Sitä samaa köyttä, jonka avulla hän edellisenä iltana, metsän toisessa päässä oli kaatanut François Villon'in ihan keskelle tietä.
— "Ymmärrätkö?" hän tälle puhui innokkaasti, "mikä on kerran onnistunut, voi onnistua kahdesti… Pidäs tästä päästä… Minä, toinen pää hampaissa, ryömin tien poikki. Kuinpa ei vaan ritarit meitä huomaisi!"
Samassa Troussecaille jo heittäytyi maahan ja hiipi notkeana ruohossa, joka onneksi oli kyllin pitkää peittääkseen hänen kulkuansa.
Hän saapui pian toiselle puolen ja siellä heti kääntyen sanoi amazonille:
— "Rouva, paetkaa vaan yhä. Kyllä minä ansani puolesta vastaan."
Samassa kätkeytyen pensaiden alle, samoin kuin Villon toisella puolen tietä, hän viittasi tätä laskemaan köyttä maan tasalle, mutta pitämään siitä lujasti kiinni.
Nyt oli aika. Molemmat ritarit jo lähenivät tien käänteessä.
Troussecaille antoi merkin, köysi nousi ylös ja tuli äkkiä jänteesen.
Ensimäinen hevonen kaatui nurin niskoin, heittäen miehensä pari askelelta eteenpäin.