— "Kuka sitten onkaan, veliseni Fridolin, tuo, jota niin suurella kärsimättömyydellä näytätte vartovan?"
— "Et ainakaan sinä, Bartolomeo", novitio ynseällä äänellä vastasi. "saako seuralaisillesi kertoa tarinan pyhästä Meinrad'ista, vai oletko sen kenties itse jo heille kertonut?"
— "Pyhä Madonna! minäkö teidän toimiinne tunkeuisin, signor Fridolin. Teillehän oikeastaan tämä kunnia on tuleva. Tehkää se nyt, jos suvaitsette."
Oli jo taasen lähdetty liikkeelle. Nuorukainen tiedusteli silmillään muiden vaeltajain mieltä. Villon, jota nuoren miehen hauska olento viehätti, laski kätensä hänen olkapäällensä ja vastasi:
— "Kuinka tarinan laita on, ystäväni? Meitä huvittaisi kuulla se teidän suustanne."
Fridolin ei antanut itseään kahdesti pyytää. Mutta hänen aatoksensa näyttivät olevan toisaalla, kun hän koneentapaisesti ja lapsen äänellä, joka kertoo hyvin tuttua läksyä, alkoi:
— "Einsiedeln oli silloin erämaana ja kutsuttiin Finsterwald. Muuan ylhäinen herra Hohenzoller'in suvusta, hurskas erakko, pyhä Meinrad, tahtoi siellä yksinäisyydestä päättää päivänsä pyhittäin niitä pienen, mustan neitsy Maarian kuvan palvelukseen, jonka pyhä Hildegard, Zürich'in abbatissa oli hänelle antanut. Vuonna 861 kaksi murhamiestä, heittiötä, rosvoa, tappoivat vanhan erakon. He luulivat kai tekonsa jäävän rankaisematta. Ei kukaan ihminen ollut voinut heitä nähdä. Mutta kaksi pyhän miehen kesyttämää kaarnetta olivat nähneet heidät. Lyöden ja räpyttäen siivillään nämä heitä seurasivat Zürich'iin saakka, jossa rangaistus heitä kohtasi."
Troussecaille lausui tähän puoliääneensä:
— "Jos minä joskus tulen rikkaaksi ja pelkään rosvoja, niin kesytän kaarneita … mutta pidänpä samalla huolta että juoneni tulee tunnetuksi."
Fridolin yhä jatkoi: