"Teidän hallussanne!" huudahti Walter katsellen ympärilleen myymälässä.
"Niin!" myönsi Brogley tuttavallisesti ja nyökäytti päätään kuin olisi vaatinut toisiakin taipumaan siihen uskoon, että heidän oli kaikkien parasta olla tyytyväisiä yhdessä. "Nyt on puhe ulosmittauksesta, ei muusta. Älkää antako sen masentaa mieltänne. Minä tulin itse toimittaakseni kaikki rauhallisesti ja ystävällisesti. Tehän tunnette minut. Asia pysyy meidän kesken."
"Sol-eno!" änkytti Walter.
"Wally, poikani", vastasi hänen enonsa. "Tämä on ensimmäinen kerta. Sellaista suurta onnettomuutta ei ole minulle koskaan ennen tapahtunut. Vanhoilla päivilläni täytyy minun siis vielä kokea tällaista." Työntäen taas silmälasinsa ylös (sillä ne olivat nyt jo tarpeettomat salaamaan hänen liikutustaan) hän peitti kasvonsa kädellään ja nyyhkytti ääneensä kyynelten vieriessä alas hänen kahvinruskeille liiveilleen.
"Sol-eno! Et saa, eno!" huudahti Walter, joka tunsi suorastaan kauhunväreiden kulkevan pitkin selkäänsä nähdessään ukon itkevän. "Älä taivaan tähden itke enää. Herra Brogley, mitä minun pitää tehdä?"
"Minä kehoittaisin teitä noutamaan jonkin ystävän", virkkoi Brogley, "ja neuvottelemaan hänen kanssaan asiasta".
"Tosiaankin!" sanoi Walter, tarttuen mihin ehdotukseen tahansa. "Juuri niin! Kiitoksia! Kapteeni Cuttle on oikea mies, eno. Odota siksi, että luokseen hänen juoksen. Pitäkää enoani silmällä, herra Brogley, olkaa niin hyvä, ja lohduttakaa häntä parhaimpanne mukaan minun lähdettyäni. Älä ole epätoivoissasi, eno. Koeta pysyä reippaalla mielellä!"
Sanottuaan sen täynnä hehkuvaa intoa ja kiinnittämättä ollenkaan huomiota ukon heikkoihin vastaväitteisiin Walter syöksyi taas ulos myymälästä niin kiireesti kuin pääsi. Käväistyään ensin pikimmältään Dombey ja Pojan konttorissa pyytämässä vähän lomaa, vedoten enonsa äkilliseen sairastumiseen, hän lähti täyttä vauhtia kapteeni Cuttlen asunnolle.
Kaikki näytti muuttuneen hänen juostessaan pitkin katuja. Hän näki ja kuuli ympärillään samoin kuin ennenkin kaikenlaisten ajoneuvojen, työrattaiden, matkavaunujen, kääsien ja kärryjen ja jalankulkijain tungosta ja hälinää, mutta puista merikadettia kohdannut onnettomuus vaikutti, että se tuntui oudolta ja uudelta. Talot ja myymälät näyttivät toisenlaisilta kuin ennen, ja niiden julkisivuilla oli suurin kirjaimin painettuna Brogleyn velkomus. Ja tuo mies tuntui saaneen valtaansa kirkotkin, sillä niiden tornit kohosivat taivasta kohti oudon näköisinä. Taivaanlakikin oli muuttunut, ja siinä saattoi selvästi lukea ulosmittauksen.
Kapteeni Cuttle asui pienen kanavan varrella lähellä Intian telakkaa, jonka nostosilta avautui silloin tällöin päästääkseen jonkin liikkuvan laivahirviön ryömimään ylöspäin kuin rantaan ajautuneen lohikäärmeen. Maan vähitellen tapahtuva muuttuminen vedeksi kapteeni Cuttlen asuntoa lähestyessä oli kummallista. Ensin tuli näkyviin ravintoloiden lipputankoja, sitten valmiiden vaatteiden kauppoja, joissa oli juovikkaita paitoja, merimieshattuja ja hurstihousuja sekä lujia että ohuita, riippumassa myymälän ulkopuolella. Niiden jälkeen seurasi ankkuri- ja ketjupajoja, joissa moukarit takoivat rautaa kaiken päivää. Siten tuli talorivejä, joissa nousi helakanpunaisten papujen keskeltä pieniä tuuliviirillä varustettuja salkoja. Sitten ojia. Sitten leikattuja pajuja. Sitten taas ojia. Sitten pieniä läikkiä likaista vettä, jota tuskin saattoi erottaa niitä peittävien laivojen takia. Sitten täytti ilman lastujen haju, ja kaikki muut ammatit hävisivät huomaamattomiin maston-, airon- ja väkipyöränvalmistajien ja veneenrakentajien tieltä. Senjälkeen maanlaatu muuttui rämeiseksi ja epävakaiseksi. Sitten ei tuntenut minkään muun kuin rommin ja sokerin hajua. Ja lopulta huomasi olevansa kapteeni Cuttlen asunnon vieressä — samalla ensimmäisessä ja ylimmässä kerroksessa.