"Mitä kuuluu?" oli hänellä tapana kysyä Paulilta viitisenkymmentä kertaa päivässä.
"Kiitos, oikein hyvää", vastasi Paul.
"Paiskaappas kättä", jatkoi Toots tavallisesti.
Paul totteli tietysti heti. Tuijotettuaan kauan Pauliin ja läähätettyään kovasti Toots jatkoi tavallisesti: "Mitä kuuluu?" Siihen Paul taas vastasi: "Kiitos, oikein hyvää."
Eräänä iltana Toots istui pulpettinsa ääressä vaipuneena kirjeitten kirjoittamiseen, kun hänen mieleensä näytti juolahtavan suurenmoinen aie. Hän laski kynän kädestään ja lähti etsimään Paulia, jonka vihdoin löysi pitkän hakemisen perästä katselemassa ulos pienen makuuhuoneensa akkunasta.
"Kuuleppa", huudahti Toots ruveten puhumaan samalla kun avasi oven, jottei unohtaisi, mitä aikoi sanoa, "mitä sinä ajattelet?"
"Voi, minä ajattelen niin monia asioita", vastasi Paul.
"Tosiaanko?" kysyi Toots näyttäen pitävän jo tätä seikkaa sinänsä hämmästyttävänä.
"Jos teidän täytyisi kuolla", virkkoi Paul katsoen hänen kasvoihinsa —
Toots säpsähti ja näytti kovin levottomalta.