Kun tämä nimi mainittiin, joutui konttoripäällikkö Carker tai oli joutuvinaan äkkiä häpeän ja nöyryytyksen valtaan. Hän loi katseensa suoraan Dombeyhin masentunein ja puolustelevin ilmein, laski sen sitten ja pysyi hetkisen mitään puhumatta.
"Luulen jo ennen pyytäneeni teitä olemaan mainitsematta herra Carker nuoremman nimeä", virkkoi hän äkkiä vihaisesti kääntyen Walteriin päin.
"Pyydän anteeksi", vastasi Walter. "Aioin vain huomauttaa, että herra
Carker nuorempi oli sanonut minulle luulevansa teidän lähteneen ulos.
Muuten en olisi koputtanut ovelle teidän ollessanne keskustelemassa
herra Dombeyn kanssa. Tässä on herra Dombeylle kirjeitä."
"Hyvä on", vastasi Carker temmaten ne hänen kädestään. "Menkää työhönne."
Mutta ottaessaan kirjeet näin kursailematta Carker pudotti niistä yhden lattialle eikä huomannut, mitä oli tehnyt, eikä Dombeykaan nähnyt kirjettä jalkojensa juuressa. Walter epäröi hetkisen ajatellen, että jompikumpi panisi sen merkille, mutta kun hän näki, ettei se osunut kummankaan silmiin, pysähtyi hän ja palasi, otti kirjeen lattialta ja jätti sen Dombeyn pulpetille. Kirjeet olivat tulleet postitse, ja sattui niin, että lattialle pudonnut oli rouva Pipchinin tavanmukainen tiedonanto, jonka oli samoin kuin ennenkin laatinut Florence, sillä rouva Pipchin oli huonohko kynäniekka. Kun Walterin palaaminen sai Dombeyn huomaamaan kirjeen, hätkähti hän ja katsoi vihaisesti nuorukaiseen kuin olisi luullut hänen tahallaan valinneen sen muiden joukosta.
"Voitte poistua", sanoi Dombey ylpeästi.
Hän rypisti kirjeen kädessään ja pani sen avaamattomana taskuunsa, kun oli nähnyt Walterin sulkevan oven mennessään.
"Joku on siis lähetettävä Länsi-Intiaan, vai mitä?" huomautti Dombey äkkiä.
"Niin", vastasi Carker.
"Lähettäkää Gay."