"Asua siellä?" sammalsi Walter.
"Luonnollisesti", vastasi Dombey.
Walter kumarsi.
"Ei muuta", virkkoi Dombey ottaen taas kirjeet käteensä. "Te tietysti annatte hänelle aikanaan tiedon asianmukaisista varustuksista ja niin poispäin, Carker. Hänen ei tarvitse odottaa, Carker."
"Teidän ei tarvitse odottaa, Gay", huomautti Carker näyttäen ikeniään.
"Paitsi siinä tapauksessa", lausui Dombey lakaten lukemasta, mutta nostamatta katsettaan ja näyttämättä kuuntelevansa, "että hänellä on jotakin sanottavaa".
"Ei, herra", vastasi Walter levottomana ja hämillään ja melkein huumaantuneena, sillä loppumaton sarja erilaisia kuvia ilmestyi hänen mieleensä, joiden joukossa olivat etualalla kapteeni Cuttle vahakangashattu päässään hämmästyksestä jäykistyneenä istumassa huoneessaan rouva MacStingerin luona ja hänen enonsa suremassa hänen lähtöään pienessä takahuoneessaan. "Tuskin tiedän, mitä sanoa — olen hyvin kiitollinen."
"Hänen ei tarvitse odottaa, Carker", toisti Dombey.
Ja kun Carker uudisti hänen sanansa ja kokosi paperinsa kuin lähteäkseen pois, tunsi Walter, että jos hän viipyisi kauemmin, olisi se anteeksiantamatonta tungettelevaisuutta — etenkin koska hänellä ei ollut mitään sanomista — ja senvuoksi hän poistui pää sekaisena uusista ajatuksista.
Astuessaan pitkin käytävää vain puoleksi tajuissaan ja avuttomana kuin unessa hän kuuli Dombeyn oven taas sulkeutuvan, kun Carker tuli sieltä. Heti senjälkeen tämä herra kutsui häntä.