"Olkaa hyvä ja tuokaa ystävänne, herra Carker nuorempi, minun huoneeseeni."
Walter meni ulompaan konttorihuoneeseen ja ilmoitti asian Carkerille. Tämä tuli heti näkyviin väliseinän takaa, missä oli istunut yksinään nurkassa, ja lähti Walterin kanssa konttoripäällikkö Carkerin huoneeseen. Viimemainittu seisoi selin uuniin, pitäen käsiään takkinsa liepeitten alla ja katsellen valkean kaulaliinansa yli niin tylyn näköisenä kuin suinkin Dombey itse olisi voinut katsella. Hän otti heidät vastaan muuttamatta vähintäkään asentoaan tai kovaa ja synkkää ilmettään ja viittasi vain Walteria sulkemaan oven.
"John Carker", virkkoi hän sitten kääntyen äkkiä veljeensä päin ja näyttäen molemmat hammasrivinsä niin tuimana kuin aikoisi purra häntä, "minkä liiton sinä olet tehnyt tuon nuoren miehen kanssa, koska minua senvuoksi ahdistetaan ja vainotaan sinun nimesi mainitsemisella? Eikö riitä sinulle, John Carker, että olen läheinen sukulaisesi enkä voi vapautua siitä —"
"Sano häpeästä, James", keskeytti toinen hiljaisella äänellä huomatessaan veljensä tapailevan sanaa. "Sinä tarkoitat sitä, ja onhan sinulla syytäkin puhua häpeästä."
"Niin, häpeästä", myönsi konttoripäällikkö korostaen sanaa terävästi, "vai pitääkö sitä asiaa vielä hälyttää ja toitottaa ja julistaa lakkaamatta koko toiminimen kuullen? Vieläpä tuttavallisina hetkinä? Luuletko sinä, että nimesi on omiaan herättämään tässä liikkeessä luottamusta, John Carker?"
"En", vastasi toinen. "En, James. Taivas tietää, etten ole sellaista ajatellut."
"Mitä sitten ajattelet?" kysyi hänen veljensä, "ja miksi sinä tunkeudut minun tielleni? Etkö ole jo tehnyt kylliksi vahinkoa?"
"En ole koskaan vahingoittanut sinua tahallani, James."
"Olet, veljeni", sanoi konttoripäällikkö. "Siinä on kyllin loukkausta."
"Toivoisin voivani korjata sen asian, James."