"Ja nyt, kapteeni Cuttle", sanoi Walter ojentaen hänelle sinisen takin ja liivit touhuissaan, "jos tulette kertomaan uutisen Sol-enolle, jonka olisi oikeastaan pitänyt saada se tietää jo aikoja sitten, saatan teitä kotiovelle ja lähden kävelemään iltapäivään asti".
Mutta kapteenia ei näyttänyt tämä tehtävä ilahduttavan eikä hän liene uskonut voivansa sitä kunnollisesti suorittaa. Hän oli suunnitellut Walterin myöhemmän elämän ja kokemukset niin toisenlaisiksi ja kokonaan oman mielensä mukaisiksi, niin usein onnitellut itseään tämän suunnitelman näppäryydestä ja kaukonäköisyydestä ja pitänyt sitä täydellisenä ja oivallisena joka suhteessa, että häneltä nyt vaadittiin suurta ponnistusta ja päättäväisyyttä, kun täytyi nähdä sen menevän silmänräpäyksessä pirstaleiksi, vieläpä auttaakin sen särkemistä. Samoin tuntui kapteenista vaikealta purkaa vanhoja perusteitaan ja ottaa niin kiireesti kuin asianhaarat vaativat ihan uusi lasti sekoittamatta molempia yhteen. Sensijaan että olisi pukeutunut vähänkään nopeasti ja Walterin kiihkoa vastaavalla tavalla, hän kieltäytyi ottamasta takkia ja liivejä ylleen ja ilmoitti Walterille, että hänen täytyi niin vakavassa asiassa saada ensin "vähän pureskella kynsiään".
"Se on vanha tapani, Walter", selitti kapteeni, "viidenkymmenen vuoden vanha. Kun näet Ned Cuttlen pureskelevan kynsiään, Walter, silloin voit tietää hänen olevan karilla."
Sitten kapteeni pisti rautakoukkunsa hampaittensa väliin, ikäänkuin se olisi ollut käsi, ja alkoi miettiä asiaa ja sen eri puolia viisaan ja syvämielisen näköisenä, kuten ainakin hyvin vakavaa ongelmaa harkittaessa.
"Minulla on eräs ystävä", mutisi kapteeni hajamieliseen tapaan, "mutta nykyään hän on matkalla Whitbyn satamaan. Hän osaisi lausua tästä ja mistä muusta asiasta tahansa pätevän mielipiteen, sillä hänen sopisi antaa parlamentillekin kuusi pistettä etukäteen, ja hän voittaisi sittenkin. Se mies luiskahti kaksi kertaa yli laidan, mutta ei ollut siitä milläänkään. Kun hän oli laivapoika, rusikoitiin hänen nuppiaan kolmen viikon aikana joka päivä rengaspultilla. Eikä kuitenkaan ole olemassa sen selväjärkisempää miestä."
Vaikka Walter kunnioittikin suuresti kapteeni Cuttlea, ei hän voinut olla itsekseen iloitsematta moisen neropatin poissaolosta ja hartaasti toivomatta, ettei niin selväpäinen ystävä joutuisi ratkaisemaan hänen ongelmaansa, ennenkuin se olisi valmiiksi selvitetty.
"Jos näyttäisit tuolle miehelle Noren poijun", jatkoi kapteeni Cuttle entiseen tapaan, "ja kysyisit hänen mielipidettään siitä, Walter, antaisi hän siitä sinulle sellaisen lausunnon, joka muistuttaisi poijua yhtä vähän kuin enosi napit. Ei ole yhtäkään miestä — ainakaan kaksijalkaista — joka voi vetää hänelle vertoja. Ei yhtäkään!"
"Mikä hänen nimensä on, kapteeni Cuttle?" kysyi Walter päättäen harrastaa kapteenin ystävän asioita.
"Hänen nimensä on Bunsby", vastasi kapteeni. "Mutta onhan yhdentekevää mikä se on, kun on sellainen pää kuin hänellä!"
Kapteeni ei lähemmin selittänyt, mitä hän tarkoitti tällä viimeisellä kiitoksellaan. Walterkaan ei koettanut kysellä sitä tarkemmin. Sillä kun hän aikoi harkita omien asioittensa pääkohtia, huomasi hän pian, että kapteeni oli taas vaipunut äskeiseen mielentilaansa eikä katsellessaan häntä herkeämättä tuuheitten kulmakarvojen varjostamilla silmillään ilmeisesti nähnyt tai kuullut mitään.