Tällä haavaa kapteeni hautoi tosiaan niin suuria suunnitelmia, ettei suinkaan ollut karilla, vaan pian painui syvimpään veteen eikä tavannut ollenkaan pohjaa. Vähitellen kapteenille selvisi, että oli tapahtunut jokin erehdys, epäilemättä Walterin eikä hänen omalla tahollaan, että jos tosiaankin oli tekeillä jokin Länsi-Intian suunnitelma, se oli ihan toisenlainen kuin miksi Walter nuoruudessaan ja äkkipikaisuudessaan oli kuvitellut ja että se ei voinut olla mikään muu kuin uusi aie, joka jouduttaisi Walterin onnea tavattoman nopeasti. "Tai jos heidän välillään on jotakin pientä kahnausta", ajatteli kapteeni tarkoittaen Walteria ja Dombeyta, "ei tarvita muuta kuin yksi sana sopivana aikana yhteiseltä ystävältä, ja kaikki tulee taas ennalleen". Kapteeni Cuttle teki tästä sen johtopäätöksen, että koska hänellä jo oli ilo tuntea Dombey vietettyään hänen seurassaan Brightonissa hauskan puolituntisen (sinä aamuna, jolloin he kävivät lainaamassa rahaa) ja että koska kaksi kokenutta miestä, jotka ymmärsivät toisiaan ja kumpikin olivat halukkaita järjestämään asiat, saattoivat helposti poistaa tämänlaatuisen pikku hankaluuden, olisi parasta lähteä Walterille mitään sanomatta suoraa päätä Dombeyn luo — sanoa palvelijalle: "Olkaa hyvä ja ilmoittakaa kapteeni Cuttle" — puhutella Dombeytä tuttavallisella äänensävyllä — tarttua koukullaan hänen napinreikäänsä — kertoa asia perinpohjin — selvittää kaikki — ja palata voitonriemuisena.
Kun nämä mietteet heräsivät kapteenin mielessä ja hahmottuivat vähitellen tällaiseen muotoon, kirkastuivat hänen kasvonsa kuin epävarma aamu, joka väistyy kirkkaan päivän tieltä. Hänen kulmakarvansa, jotka olivat olleet kerrassaan pahaenteisesti kurtussa, silisivät tyytyväisen näköisiksi. Hänen silmänsä, oltuaan melkein ummessa henkisen ponnistuksen pakotuksesta, avautuivat vapaasti. Hymy, jota oli alussa edustanut vain kolme pientä kohtaa — yksi oikeanpuolisessa suupielessä ja yksi kummankin silmän nurkassa — levisi vähitellen hänen kasvojensa ylitse, väreili hänen otsalleen asti ja kohotti hänen vahakankaista hattuaan ikäänkuin sekin olisi ollut karilla kapteeni Cuttlen kanssa ja päässyt nyt samoin kuin hänkin taas onnellisesti kellumaan.
Vihdoin kapteeni lakkasi pureskelemasta kynsiään ja sanoi: "Kas niin,
Walter poikaseni, autappas minua nyt pukeutumaan noihin vehkeisiin."
Näillä kapteeni tarkoitti takkiaan ja liivejään.
Walterilla ei ollut pienintäkään aavistusta siitä, miksi kapteeni oli niin kovin tarkka kaulahuivin solmiamisessa, hän kun sitoi riippuvat päät jonkinlaiseksi palmikoksi ja veti ne raskaan kultasormuksen läpi, jonka oli saanut muistoksi joltakin ystävävainajaltaan ja johon oli kuvattu hautapatsas, siro rauta-aita ja puu. Sitä hän myöskään ei ymmärtänyt, miksi kapteeni veti paidankauluksensa niin ylös kuin suinkin sen alapuolella oleva irlantilainen palttina salli ja siten koristi itsensä täydellisillä kaihtimilla. Niinikään hän ei aavistanut, miksi kapteeni vaihtoi kenkiä ja veti jalkaansa ainoalaatuisen parin puolisaappaita, joita hän käytti vain erikoisissa tilaisuuksissa. Kun kapteeni lopulta oli mieleisissään täysissä tamineissa ja oli tarkastellut itseään kiireestä kantapäähän parranajokuvastimestaan, jonka sitä varten otti naulasta irti, tarttui hän kuhmuiseen keppiinsä ja sanoi olevansa valmis.
Kapteenin astunta oli tavallista ryhdikkäämpää hänen päästyään kadulle, mutta Walter luuli sen johtuvan puolisaappaista, eikä välittänyt siitä enempää. Ennenkuin he olivat päässeet kovin kauas, kohtasivat he kukkia kaupittelevan naisen. Silloin kapteeni pysähtyi äkkiä kuin olisi onnellinen ajatus juolahtanut hänen mieleensä ja osti myyjättären vasusta suurimman kukkavihon, viuhkan muotoisen, jonka ympärysmitta oli noin kaksi ja puoli jalkaa ja joka oli pantu kokoon kaikkein rehevimmistä kukista.
Varustettuna tällä pikku lahjalla, joka oli tarkoitettu Dombeylle, kapteeni Cuttle jatkoi matkaansa Walterin kanssa, kunnes he saapuivat Solomon Gillsin ovelle ja kumpikin pysähtyi.
"Menettekö sisään?" kysyi Walter.
"Menen", vastasi kapteeni, joka tunsi, että hänen täytyi päästä eroon Walterista, ennenkuin hän ryhtyi muihin toimenpiteisiin, ja että hänen oli parasta lykätä suunnittelemansa vierailu vähän myöhemmäksi ajaksi samana päivänä.
"Ettekä unohda mitään?"
"En", vastasi kapteeni.