"Kuinka?" kysyi Walter. "Mikä on hätänä?"
"Voi, herra Walter, Staggsin puutarhat, olkaa niin hyvä!" toisti Susan.
"Kuulkaapas!" huudahti ajuri vedoten Walteriin jonkinlaisen riemuitsevan epätoivon vallassa, "tuolla lailla on tämä nuori nainen käyttäytynyt enemmän kuin tunnin ajan, ja minun on täytynyt alituisesti peräytyä umpikujista, joihin hän on pakottanut minut ajamaan. Kyllä minulla on ollut monenlaisia kuljetettavia näissä vaunuissani vuosien kuluessa, mutta ei koskaan tällaista."
"Tahdotteko päästä Staggsin puutarhoihin, Susan?" kysyi Walter.
"No sinne hän tahtoo välttämättä. Mutta missä ne ovat?" murisi ajuri.
"Minä en tiedä, missä ne ovat!" valitti Susan onnettomana. "Herra Walter, minä olin siellä kerran Floy-neidin ja meidän rakkaan Paul-herramme kanssa samana päivänä, jolloin löysitte Floy-neidin Citystä, sillä me kadotimme hänet kotimatkalla, rouva Richards ja minä ja villi härkä ja rouva Richardsin esikoinen, ja vaikka minä kävin siellä myöhemminkin, en voi muistaa missä se paikka on. Luulen sen vajonneen maan alle. Voi, herra Walter, älkää jättäkö minua, Staggsin puutarhat, olkaa niin hyvä. Floy-neidin lemmikki — meidän kaikkien lemmikki — pieni suloinen, onneton Paul-herra! Voi, herra Walter!"
"Hyväinen aika!" huudahti Walter. "Onko hän kovin sairas?"
"Se suloinen olento", sanoi Susan käsiään väännellen, "on saanut päähänsä, että hänen pitää nähdä ensimmäinen hoitajattarensa, ja minä olen tullut noutamaan häntä lapsen vuoteen ääreen, rouva Staggsia Polly Foodien puutarhoista. Voi, olkaa niin hyvä!"
Suuresti liikutettuna kuulemastaan ja muuttuen heti yhtä kiihkeäksi kuin Susankin Walter käsitti hänen asiansa erinomaisen tärkeyden ja ryhtyi siihen niin innokkaasti, että ajurin oli työlästä seurata hänen kintereillään, kun hän juoksi edeltä ja kaikkialla kyseli tietä Staggsin puutarhoihin.
Sellaista paikkaa ei ollut olemassakaan. Se oli hävinnyt maan päältä. Siellä, missä kerran oli ollut luhistuneita kesämajoja, kohosi nyt palatseja, ja jättimäisen paksut graniittipylväät avasivat näköalan takana olevalle rautatiealueelle. Surkea autiomaa, johon oli ennen vanhaan kerätty kaikenlaista törkyä, oli peittynyt ja hävinnyt näkyvistä. Sen ummehtuneella paikalla oli rivittäin varastohuoneita, jotka olivat täpötäynnä kallisarvoista kauppatavaraa. Entisillä kujilla tungeksi nyt kulkijoita ja kaikenlaatuisia ajoneuvoja; uudet kadut toivat mukanaan terveellistä mukavuutta ja viihtyisyyttä, jollaista ei ollut ennen koetettu tai ajateltukaan. Sillat, jotka eivät ennen olleet johtaneet mihinkään, veivät nyt huviloihin, puutarhoihin, kirkkoihin ja terveellisille julkisille kävelyteille. Talojen kehiä ja uusien katujen alkuja ilmestyi höyryn nopeudella ja jatkui maaseudullekin päin.