Kun ei kukaan muu talon väestä enää liikkunut ja kaikki valot oli sammutettu, lähti hän hiljaa omasta huoneestaan ja sipsutti äänettömin askelin portaita myöten alakertaan isänsä ovelle. Sitä vasten hän tuskin hengittäen painoi kasvonsa ja päänsä ja huulensa rakkautensa kaihossa. Joka ilta hän kyyristyi sen edessä kylmälle kivilattialle kuunnellakseen edes isänsä hengitystä. Koko sydämestään hän toivoi voivansa osoittaa isälleen rakkauttaan, lohduttaa häntä, saada hänet sietämään yksinäisen lapsensa hellyyttä. Jos hän olisi uskaltanut, olisi hän polvistunut hänen jalkojensa juureen rukoilemaan sitä nöyrästi.
Kukaan ei sitä tiennyt tai ajatellut. Ovi oli aina lukossa, Dombey sulkeutuneena sen taakse. Kerran pari hän lähti sieltä ulos, ja talonväki sanoi hänen hyvin pian matkustavan maalle, mutta hän asui yhä yksin huoneessaan, ollenkaan tapaamatta tai kyselemättä Florencea. Ehkä hän ei edes tiennyt tyttärensä olevankaan samassa talossa.
Eräänä päivänä noin viikkoa hautajaisten jälkeen Florence istui käsityönsä ääressä, kun Susan ilmestyi puolittain itkevän, puolittain nauravan näköisenä ilmoittamaan, että oli tullut vieras.
"Vierasko! Minuako tapaamaan, Susan!" huudahti Florence hämmästyneenä.
"Niin, se on ihmeellistä, eikö olekin Floy-neiti?" sanoi Susan, "mutta toivoisin tosiaankin, että teillä kävisi paljon vieraita, sillä se olisi vain hyväksi teille, ja minun käsitykseni on, että mitä pikemmin te ja minä lähdemme vaikka vanhojen Skettlesien luo, sitä parempi se on meille kummallekin. Minä en tahdo elää suuressa väkijoukossa, Floy-neiti, mutta enhän kuitenkaan ole mikään osteri."
Totuudenmukaisesti on tunnustettava, että neiti Nipper puhui enemmän nuoren emäntänsä kuin itsensä puolesta. Se kuvastui hänen kasvoistaankin.
"Mutta se vieras, Susan", sanoi Florence.
Susan vastasi hysteerisellä puuskalla, joka oli yhtä hyvin nyyhkytystä kuin naurua: "Herra Toots!"
Hymy, joka ilmestyi Florencen kasvoille, hävisi samassa, ja hänen silmänsä täyttyivät kyynelillä. Mutta se oli joka tapauksessa hymyä ja tuotti neiti Nipperille suurta tyydytystä.
"Tuollaiselta minustakin tuntuu, Floy-neiti", virkkoi Susan painellen esiliinallaan silmiään ja pudistaen päätään. "Kohta kun näin tuon hölmön eteisessä, Floy-neiti, purskahdin ensin nauramaan ja sitten minun täytyi ruveta nyyhkyttämään."