"Kuules, eno", virkkoi hän iloisesti laskien kätensä ukon olkapäälle, "mitä soisit minun lähettävän kotiin Barbadosista?"
"Toivoa, rakas Walter: Kunpa lähettäisit sen toivon, että me vielä tapaamme toisemme haudan tällä puolen. Lähetä minulle sitä hyvää niin paljon kuin suinkin voit."
"Niin lähetänkin, eno. Minulla on sitä kylliksi, jopa liikaakin, enkä aio kitsastella, ja mitä tulee eläviin kilpikonniin ja sitruuniin kapteeni Cuttlen punssia varten ja sinun haluamiisi sokerisäilykkeisiin sunnuntaiksi ja kaikkeen tuollaiseen, niin lähetänpä sinulle sellaista tavaraa laivanlastittain, kun tulen kyllin rikkaaksi."
Sol-ukko pyyhki silmälasejaan ja hymyili hiukan.
"Se on oikein!" huudahti Walter iloisesti ja taputteli häntä vieläkin muutamia kertoja olkapäälle. "Sinä rohkaiset minua. Minä rohkaisen sinua! Me olemme huomisaamuna iloiset kuin leivoset, ja lennämme yhtä korkealle! Mitä minun toiveisiini tulee, ovat ne lentäneet niin korkealle, etten enää näekään niitä."
"Wally, rakas poikani", vastasi eno, "minä koetan parastani, koetan parastani".
"Ja sinun parhaasi", sanoi Walter hymyillen miellyttävällä tavallaan, "on parasta parasta, mitä tiedän. Et suinkaan vain unohda, mitä sinun on lähetettävä minulle?"
"En, Wally, en", vastasi ukko, "kaikki, mitä kuulen neiti Dombeystä, kun hän on jäänyt niin yksin, kirjoitan sinulle. Mutta pelkäänpä, ettei siitä tule paljon, Wally."
"Kuuleppas, eno, mitä nyt kerron sinulle", virkkoi Walter hetken epäröityään, "olen juuri käynyt siellä".
"Ohoo", mutisi ukko kohauttaen kulmakarvojaan ja samalla silmälasejaan.