"No, no, no!" huudahti Walter. "Mikä nyt on hätänä?"
Ukko Solomon vastasi: "Neiti Dombey!"
"Onko se mahdollista?" kysyi Walter katsellen ympärilleen ja säpsähtäen hänkin vuorostaan. "Täällä!"
Niin, se oli mahdollista ja niin todellista, että vielä samassa kun nuo sanat olivat hänen huulillaan Florence kiirehti hänen ohitseen, tarttui molemmin käsin Sol-ukon nuuskan väriseen takkiin ja suuteli häntä poskelle. Sitten hän kääntyi ja antoi kätensä Walterille niin vilpittömällä ja vakavalla tavalla kuin vain hän osasi.
"Lähdetkö pois, Walter?" kysyi hän.
"Niin, neiti Dombey", vastasi Walter, mutta ei niin toivehikkaana kuin olisi tahtonut, "minulla on pitkä matka edessäni".
"Ja enosi", jatkoi Florence katsahtaen Solomoniin, "on varmaankin suruissaan sinun lähdöstäsi. Voi, senhän näkee selvästi! Walter hyvä, minuakin se niin surettaa!"
"Taivas tietää", huudahti neiti Nipper, "että on monta, joita ilman voisimme sensijaan tulla toimeen, jos lukumäärästä on puhe. Rouva Pipchin ylivalvojana olisi halpa, vaikka hänestä maksettaisiin painonsa kultaa, ja jos tarvittaisiin tietoja neekeriorjista, olisivat Blimberit parhaat siihen paikkaan."
Niin sanoen neiti Nipper avasi hattunsa nauhat, katseli hetkisen hajamielisen näköisenä pieneen mustaan teekattilaan, joka oli nostettu pöydälle tavallisine arkipäiväisine kalustoineen, pudisti päätänsä ja tinarasiaa ja alkoi pyytämättä valmistaa teetä.
Sillävälin Florence oli taas kääntynyt laivakojeiden kauppiaan puoleen, joka oli yhtä täynnä ihailua kuin hämmästystä.